Eläkkeelle
Eilisessä YLEn vaalitentissä puhuttiin eläkeiän nostamisesta. Onhan siitä puhuttu jo jonkin aikaa, joten puhutaan nyt vielä vähän lisää. Oma kantani asiaan on, etten tahdo ikinä päästä eläkkeelle. Oikeastaan päästä on väärä sana, koska kokisin sen joutumiseksi. En siis halua joutua eläkkeelle. En halua tilanteeseen, jossa en voisi enää olla hyödyksi yhteiskunnalle - ihmiskunnalle. Monet ehdokkaatkin totesivat, että paras tapa olisi pidentää työuria keskeltä. Tämän allekirjoitan täysin. Työelämä pitäisi olla sellaista, ettei sen aikana joutuisi sairaseläkkeelle. Työelämän tulisi olla myös niin joustavaa, ettei se aiheuttaisi työtätekeville ylimääräistä stressiä. Ihmisiä tulisi kannustaa tekemään töitä omien tapojensa mukaan. On kyseessä sitten vaikka osa-aikainen työn tekeminen tai etätyö. Työtä tulisi tehdä niin, että tekijä tuntee olonsa kotoisaksi. Toinen haluaa tehdä töitä 60 tuntia viikossa ja tienata 8000€ kuussa, toiselle riittää 30 tuntia ja 1000 euroa.
Tästä päädymmekin siihen, että olen myös sitä mieltä, että jos työ tuntuu työltä, tulee siitä irtisanoutua välittömästi. Jos aamulla v*uttaa nousta ylös, niin miksi oman elämän haaskausta tulisi jatkaa yhtään pidempään? Monta asiaa ihminen voi saavuttaa, mutta aikaa meillä on tällä pallolla rajatusti, joten onko hölmömpää tekoa kuin haaskata aikaa työssä, josta ei pidä?
Pyrin siihen, että saan tehdä sellaista työtä, josta nautin. Onnekseni - ja epäonnekseni - pidän monesta asiasta. Toisten asioiden tekemisestä joku tykkää maksaa minulle palkkaa, toiset teen omasta pussistani. En haluaisi edes käyttää termiä "työ", koska en ole kovinkaan suuri protestanttisen (työ)etiikan fani. Haluan toteuttaa itseäni, en "tehdä töitä". Ehkä tässä nyt leijuu tällainen "taiteilijafilosofia". Harva muusikkokaan ajattelee, että "painanpa tässä vielä viisi vuotta töitä ja sitten jään eläkkeelle, enkä enää ikinä koske kitaraan". On tietysti ammatteja, joista on pakko jäädä eläkkeelle jossain vaiheessa, mutta tällaisten ammattien määrä toivon mukaan laskee.
Antiikin Kreikassa miesten tehtävänä oli ajatella. Orjat ja naiset hoitivat kaiken muun. Toivottavasti ihmiskunta pääsee vielä tilanteeseen, jossa ihmisillä on mahdollisuus ajatella ja koneet tekevät tylsät työt. Ja vaikka koneet tekisivätkin kaiken työn, niin eläkkeelle en jää 
Päävalikko
Blogitägit
Tuetut blogit
Muutama sattumanvarainen blogitus. Linkit avautuvatten uuteen selaimeen/välilehteen.
Maailmanmenoa vapaassa maailmassa
Uusimmat kommentit
- Se on sitä itteään! Yksi kuukausi 3 päivää sitten
- Kaunis talvimaisema. Yksi kuukausi 3 päivää sitten
- Mäkin olin tuol laival kaks Yksi kuukausi 3 päivää sitten
- Olis ehkä pitäny sittenkin Yksi kuukausi 1 viikko sitten
- Saattohan se olla, että kun Yksi kuukausi 1 viikko sitten
- Oliko lautase loppu kun piti Yksi kuukausi 1 viikko sitten
- En kyl valitettavasti saanu.. Yksi kuukausi 2 viikkoa sitten
- Sydän Tuiskulle! :D Saitko Yksi kuukausi 2 viikkoa sitten
- No laivalla kiersi Yksi kuukausi 2 viikkoa sitten
- Sielä on muumeja! Yksi kuukausi 2 viikkoa sitten
Lisää uusi kommentti