Kirppistelyä ja joulumielen herättelyä

Maahan saatiin jo huurretta ja lenkkejä on saanut heittää pienessä, kirpakassa pakkasessa. Melkoisen virkistävää! Tänään tosin ulkoilu ärsytti ja rankasti, kun koko maa on aivan loskassa. Olisi sitten edes pakkasta, jos lunta meinaa tulla! Jouluakaan ei ole tullut mietittyä ihan hirveästi muuten kuin, että joulukortit on melkein kirjoitettu ja joululahjat suurin piirtein päätetty. Niin ja tietysti jouluinen risteily Tukholmaan on varattu. Pääsee näkemään, miten Serenade on usean vuoden aikana ehtinyt muuttua. Jännää! Ravintoloihin tutustuminen jo kertoi, että hintaluokka on selvästi noussut eikä perinteistä muusia ja lihapullia paljon listoilla näy. Mielenkiinnolla jään odottamaan ohjelma-antia (vaikka Antti Tuisku ei tällä risteilyllä esiinnykään). Toivottavasti Tukholman päässäkin saadaan hyvä kävelykeli.

Viime viikon perjantai-iltana tänne saatiin vieraita, jee! Lauantain suunnitelmana oli mahdollisimman tehokkaasti käydä läpi Lappeenrannan kauppoja ja pitkästä aikaa shoppailla kunnolla tarvetavaraa ja vaatetusta. Oikein mukavasti kaikki tällä hetkellä tarvittava löytyikin sukkapuikkoja myöden! Niin paljon helpompaa ja nopeampaa liikkua omalla autolla kuin tuhnuttaa bussilla, kun ei sillä pääse edes suoraan haluttuihin kohteisiin. Murr... Nyt sekä itselleni että vieraille löytyi mukavan edullisesti vaatetta niin talvea kuin pikkujoulukauttakin silmällä pitäen. Tottakai myös ruokakaappi sai täydennystä mittavasta määrästä kaalia ja jauhoja, joita ei aina yksittäisinä kappaleina jaksaisi kävellen kaupasta hakea. Nyt ei vähään aikaan tarvitse varmastikaan täydennystä hakea, hyvä niin. Olisi oikeasti kiva koittaa elää pari viikkoa ihan vain kaapista löytyvällä kuivatavaralla. Pääsisi luovuuskin varmasti valloilleen. Tuossa juuri eilen muuten kokeilin ensimmäistä kertaa banaanismoothieta, josta tuli itse asiassa aika kirpakkaa. Blenderillä on niin helppo ja nopea tehdä tuollaista, ja mukaan voi sekoittaa melkeinpä mitä vaan, tässä tapauksessa mm. tummaakin tummemmat banaanit, pakkasmarjoja ja kookoshiutaleita.

Tuolloin lauantaina keskustassa oli muuten joulunavajaisetkin, jotka nähtiin ihan vain ohimennen, kun käytiin Sumassa. Vihdoin pääsi eroon turhista peleistä ja tietokoneen näytöistäkin (tosin ne menivät ihan romulaariin, ei Sumaan). Kyllä muutaman tunnin kaupoilla kiertely alkoi vähitellen jaloissa tuntua. Sen vielä olisi kestänyt ja mielellään kauppailua jatkanut, mutta myös nälkä alkoi vaivata, joten kolmen maissa, 6 tunnin uurastuksen jälkeen, suuntasimme hiukopalalle. Kyllä ne mamin paistamat perunat ja makkara vaan maistui nannalta. Jännästi toisen tekemänä perusruoka tuntuu usein paremmalta... Daddysta myös huomasi pienoisen väsymyksen, kun television katselu sujui hyvin silmätkin kiinni, hihi. Harmi, että aika taas meni niin äkkiä ja vieraatkin suuntasivat lauantai-illaksi jo kotiin saunomaan. Vaan eiköhän sitä pian taas nähdä joulunkin lähestyessä. Pakko muuten sanoa, että paljon inspiraatioita kaikenlainen kaupoilla kiertely kyllä synnyttää käsitöitäkin ajatellen! Ensi viikollekin spottasin kaikenlaista ajanvietettä keskustan puolessa, että pääsee käyttelemään bussikorttia (jonka olin pakotettu ostamaan, ettei aivan neljän seinän sisälle tarvisi jämähtää...). Mutta ei siitä nyt sen enempää Smile

Lisää uusi kommentti

Powered by Drupal

Copyright © Erno Vanhala 1998-2012