Kulttuuria
Joka kuun ensimmäinen perjantai on perinteisesti ollut Linnoituksen museoissa ilmaisen vierailun perjantai. Jostain syystä tätä ei kuitenkaan ole tullut käytettyä erityisen paljon hyväksi. Nyt kuitenkin päätin olevan sivistyksen aika. Etelä-Karjalan taidemuseossa oli tällä kertaa kaakkoissuomalaisten nuorten taiteilijoiden näyttely, jossa esittäytyi 12 alueen nuorta (alle 35v. tai 30v., en nyt muista) koru- ja kuvataiteilijaa. Esillä oli myös lappeenrantalaisen taiteenkeräilijäpariskunnan Aune ja Seppo Hikipään kokoelma, joka ei kyllä erityisemmin hätkäyttänyt. Hyvin epämääräisiä teoksia, joita ei välttämättä mielestäni voisi kuvata taiteen aatelistoksi.
Tämä nuorten puoli sen sijaan oli molempien museokäyntien parhaimmistoa, ja olisin todella mielelläni joitakin teoksia seinälleni / huoneeseeni ottanut. Vai mitä sanotte seuraavista?

Esillä oli mielestäni ihan älyttömän hieno katumusharjoitusidea: pöydälle oli asetettu käsisaippuoita ja virkkuukoukku, jolla saip
puan pintaan saattoi kirjoittaa jonkin ikävän asian, ja viereisessä vesiastiassa tuon ikävän asian saattoi pestä pois mielestä. Näin saippuan pinta muuttui jälleen sileäksi. Tällaista ei ihan heti voisi kuvitella taiteeksi, mutta sitä se vain oli
Lisäksi esillä oli myös tällainen toinen (ks. kuva) vierailijoita osallistava osio, jossa pylväiden päälle oli varattu muovailuvahaa, josta kuka tahansa saattoi muotoilla omaa taidettaan ja jättää tästä puumerkin pylvääseen. Kaikki muovailuvaha oli jo muotoutunut jonkinlaiseksi taiteeksi, mutta tarkoituksena oli myös, että vierailija saattoi valita jonkun teoksen, joka hänen mielestään kaipaisi ehostusta, ja muokata sen uuteen uskoon. Hieno idea mielestäni tämäkin! Esillä olleet vahat olivat kaikki sen verran upeita, etten itse uskaltanut lähteä yrittämään parempaa 
Etelä-Karjalan museossa sen sijaan oli tällä hetkellä Kiven henki – The Spirit of Stone -niminen näyttely. Tähän käyntiin olisi ollut mahdollisuus jo kesän alussa, mutta jo pelkkä nimi vaikutti omaan korvaan ”kivikautiselta” eikä mitenkään erikoiselta, joten ei tuolloin (maksullisena) houkuttanut. Näyttely on Etelä-Karjalan museon, Saimaan AMK:n ja Kalevala Korun yhteistyöprojekti, jossa esitellään mm. kansainvälisen koruopiskelijakilpailun parhaimmistoa ja Kalevala Korun kivinäyttely. Kiven Henki -teemaa oli käsitelty myös yleisöltä kerättyjen Minulle tärkeä kivi -tarinoiden muodossa. Seinälle vierailijat saivat kirjoittaa oman kivitarinansa. Tämä näyttely oli jossakin määrin antoisampi kuin mitä olin kuvitellut, mutta mitään erikoista tästäkään ei jäänyt mieleen. Paitsi korujen valmistusta kuvaava video ja tuo hirvi. Joka siis ei ole oikea.
Tuohon perjantaihin liittyi paljon muitakin käyntikohteita. Lehdessä oli viime viikolla ilmoitus Tanssivasta joulukalenterista, joka esittäytyy 16 kertaa ennen joulua, melkein kuin joulukalenteri. Ensimmäisen esityskerran paikka oli yllätys, mutta vinkkinä sanottiin, että esitys tapahtuu siellä, missä on sillä hetkellä eniten ihmisiä. Perjantai itsessään oli hieman sateinen, joten ihmisiä ei paljon liikkeellä ollut. Ja tietysti, koska lehdessä oli mainittu, että myös huonolla säällä esitykset pidetään, vaikka ei niin mukavaa olisi, kuvittelin tanssin sijoittuvan ulkoilmaan. Viiden maissa pörräsimme keskustan puistossa, mutta ei missään näkynyt ihmisiä, joten päätimme suunnata Anttilaan. Sisälle tullessa kuului Kuorosodastakin tutun Adelen biisin viimeiset sanat ja lähemmäs tullessa tajusimme, että esitys oli juuri ollut tämän biisin tahdissa. Missasimme esityksen siis vain muutamalla minuutilla, kyllä harmitti! No, seuraavien esitysten paikka ja aika on kerrottu, joten ehkä tässä vielä ennen joulua ehtisi jonkin niistä bongata. Itse kyllä kannatan tällaisia kaikenlaisia uutukaisia ideoita, jotka saisivat ihmisiä enemmän liikkeelle.
Tuossa taannoin muuten surffailin elokuvateatterin sivuilla kurkkien ohjelmistoa, kun sattumalta huomasin sivustolla kyselyn, johon aikani kuluksi osallistuin. Unohdin asian sitten kokonaan, kunnes viime viikolla sain ilmoituksen, että olin voittanut tästä hyvästä leffalippuja, jee! Nämäkin lunastin sitten perjantaina. Tuli aika sopivaan saumaan, koska huomenna oli muutenkin tarkoitus mennä katsomaan In Time, josta tuli kehuja ihan USA:sta asti. Samalla taitaa päästä testaukseen Gringos Locosin hampparivalikoima. Mahtavuutta! Täytyykin alkaa katsella kaikkia kyselyitä vähän tarkemmalla silmällä jatkossa. Mikään ravintolalahjakorttikaan ei nimittäin olisi paha.
P.S. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Päävalikko
Blogitägit
Tuetut blogit
Muutama sattumanvarainen blogitus. Linkit avautuvatten uuteen selaimeen/välilehteen.
Maailmanmenoa vapaassa maailmassa
Uusimmat kommentit
- Olis pitän joo laittaa joku 3 päivää 11 tuntia sitten
- Sulla olis pitäny olla kynä 3 päivää 16 tuntia sitten
- Oijoijoi, huomenna 4 päivää 11 tuntia sitten
- ^o) 4 päivää 11 tuntia sitten
- Julkkis <;;> 4 päivää 11 tuntia sitten
- :D 5 päivää 12 tuntia sitten
- Teitkö sen kissasta? ^o) 5 päivää 23 tuntia sitten
- Tiikerikakku oli hyvää täällä 6 päivää 12 tuntia sitten
- Raparperipiirakka oli kyllä 1 viikko 11 tuntia sitten
- Tuu kylään niin teen sullekin 2 viikkoa 9 tuntia sitten
Kommentit
Mitäs taidetta tämä kontallaan oleva hirvi esitti?
No se jäi vähän hämäräksi itsellekin, mutta vissiin se liitty jotenkin siihen, että siellä oli semmonen pieni, kivinen hirvenpää samassa vitriinissä. Eli kai se toimi jonkinlaisena taustarekvisiittana :)
Lisää uusi kommentti