Näytön korjaaminen
Huh, kun sattuu ja tapahtuu. Löysin aikoinaan viime vuonna roskakatoksesta näytön. Luonnollisesti kannoin sen mukanani, kun kerran ihan hyvälle näytti. Kotona sitten tyyppäsin ja saldona oli, että näyttö pysyi sekunnin päällä ja pimeni sen jälkeen. Syy poisheitolle löytyi siis samantien.
Purkasin ruudun, mutta en äkkiseltään bongannut mitään vikaa. Jätin kuitenkin ruudun lojumaan lattialle, jos vaikka joskus tutkailisi uudestaan. Nyt sitten alkuvuodesta avasin ruudun uudestaan ja silmään sattui yksi kondensaattori, joka oli pikkaisen vuotanut ulos. Tilasin sitten uuden tilalle ja kävin ostamassa tinaa juotoksiin. Tuli vain ostettua turhan paksua tinaa, joten kolvailut menivät reisille, eikä näyttö toiminut enää senkään vertaa.
Viime viikolla (Vai edellisellä? Tänä vuonna kuitenkin?) tuli toista projektia varten ostettua parempaa tinaa ja päätin nyt koittaa saada konkkaa vielä uudestaan juotettua kiinni. Yllätys olikin sitten aika iso, kun näyttö helähtikin tulille! 
Varaosakonkka ei vain ollu aivan yhtä pieni kuin alkuperäinen, joten piti vähän modata koteloa, mutta tuntuipa tuo nyt kasaan mahtuvan. Toivottavasti ei räjähdä silmille...
Mutta mutta, eilen tuli Ykkösdokumentti, joka liittyy asiaan. Jos Hehkulamppuhuijaus jäi katsomatta, niin tästä linkistä sen voi katsoa Yle Areenassa. Erinomainen paketti kertomaan siitä kuinka kestävää kehitystä voitaisiin tehdä ja kuinka sitä ei tehdä.
Alla vielä kuva näytöstä puoliksi kasassa. Konkka tuli rungosta läpi.

Päävalikko
Blogitägit
Tuetut blogit
Muutama sattumanvarainen blogitus. Linkit avautuvatten uuteen selaimeen/välilehteen.
Maailmanmenoa vapaassa maailmassa
Uusimmat kommentit
- Olis pitän joo laittaa joku 3 päivää 11 tuntia sitten
- Sulla olis pitäny olla kynä 3 päivää 16 tuntia sitten
- Oijoijoi, huomenna 4 päivää 11 tuntia sitten
- ^o) 4 päivää 11 tuntia sitten
- Julkkis <;;> 4 päivää 11 tuntia sitten
- :D 5 päivää 12 tuntia sitten
- Teitkö sen kissasta? ^o) 5 päivää 23 tuntia sitten
- Tiikerikakku oli hyvää täällä 6 päivää 12 tuntia sitten
- Raparperipiirakka oli kyllä 1 viikko 11 tuntia sitten
- Tuu kylään niin teen sullekin 2 viikkoa 9 tuntia sitten
Lisää uusi kommentti