Valmistumisonnea :)
Kinkkua on enää puolet jäljellä... Ihmeen pitkään sitä on riittäny. Tosin ite en ole kyennyt sitä juurikaan maistelemaan; haju ja päällinen ihra on ellottanut sen verran... yöh. Mut eiköhän se kankku tuolta jääkaapista piakkoin kokonaan häviä. Mitäs muuta... Erno osti peruna-snackseja kauppareissulla. Pakko sanoa et oli parempaa kuin kuvittelin 
Perjantai toi mukanaan myös vastavalmistuneen diplomi-insinöörin, suuret onnittelut!!! Kuva kertoo oleellisen. Koululla syötiin juhlan jälkeen namikakkua ja eilen vietettiin sen kunniaksi päivää Imatralla, jossa käytiin joulumarkkinoilla pyörimässä ja Rossossa syömässä. Jälkkärit taisi olla maistuvampia kuin pääruoat, mutta tulipa siinä masut täyteen kivasti. Liikuntaakin saatiin, kun käveltiin Imatran juna-asemalta keskustaan ja takaisin. Oli mukavaa, mutta hieman sateinen päivä. Illalla olikin sitten pieni väsy, joten tuli nukuttua lähes 12 tuntia, mitä ei olekaan tapahtunu ties kuinka pitkiin aikoihin!
Jouluun on alta kuukausi ja lahjahankinnat vaiheessa... Tänä vuonna on jotenkin vähemmän ehtiny panostamaan opiskelun oheiseen toimintaan, vaikka viime vuonna oli enemmän kursseja tässä vaiheessa
Koulua varten pitäisi pariin tenttiin vielä jaksaa panostaa, palkintona mukava, rauhallinen joulu perheen parissa <3 Lähinnä toivoo, et sais lunta pian ja pysyvästi sekä järjesteltyä ajatuksia rauhassa tulevaa varten. Ens keskiviikkona olis Bäkkäreitten keikka Hesassa, JEEJEE! Jälkitunnelmia luultavasti saadaan loppuviikosta, jos hyvin käy. Sitä ennen kirjottelemme antaumuksella emootioesseetä, jos yks Masa-lurkki vaan sais omaa osuuttaan etenemään 
Päävalikko
Blogitägit
Tuetut blogit
Muutama sattumanvarainen blogitus. Linkit avautuvatten uuteen selaimeen/välilehteen.
Maailmanmenoa vapaassa maailmassa
Uusimmat kommentit
- Se on sitä itteään! 2 viikkoa 4 päivää sitten
- Kaunis talvimaisema. 2 viikkoa 4 päivää sitten
- Mäkin olin tuol laival kaks 2 viikkoa 4 päivää sitten
- Olis ehkä pitäny sittenkin 3 viikkoa 6 päivää sitten
- Saattohan se olla, että kun 3 viikkoa 6 päivää sitten
- Oliko lautase loppu kun piti 4 viikkoa 4 tuntia sitten
- En kyl valitettavasti saanu.. Yksi kuukausi 3 päivää sitten
- Sydän Tuiskulle! :D Saitko Yksi kuukausi 5 päivää sitten
- No laivalla kiersi Yksi kuukausi 5 päivää sitten
- Sielä on muumeja! Yksi kuukausi 5 päivää sitten
Kommentit
Onneksi olkoon vielä kerran. Patasjoen pariskunta
Kiitos kiitos :)
t. Mä
Lisää uusi kommentti