Gpiste.org

Sain vihdoin ja viimein luettua "After The Software Wars" -kirjan (Ohjelmistosotien jälkeen). Lukuprosessi taisi alkaa jo viime keväänä ja jos en nyt väärin muista, niin tämä on oli ensimmäinen kirja, jonka luin puhtaasti sähköisesti PDF:nä. Kirja käsittelee pääosin avointa lähdekoodia ja tästä syystä kirja on myös täysin ilmaiseksi tarjolla. Sen löytää täältä. Voi sen ostaa paperisenakin, $8,99 Amazonissa. Ilmeisesti kirjasta on tulossa myös tekijänsä tuottama elokuva. Ilmainen varmaan sekin sitten. Puhuvat vielä, että tänä vuonna tulisi ulos.

Kirja on Microsoftin entisen työntekijän Keith Curtisin kirjoittama ja se kertoilee miksi avoin koodi on hyvästä ja Microsoftin tai Applen tai kenenkään suljetun koodin järjestelmät eivät tule pitkällä aikavälillä pärjäämään avoimen koodin tuotteita vastaan. Curtis ei ole mikään ammattikirjoittaja ja sen valitettavasti huomaa välillä turhankin rankasti. Hänen teostaan ei voi pitää kovinkaan tieteellisenä, koska paljon asioita jää perustelematta. Tämä on lähinnä mielipidekirjoitus ja mielipiteet ovat lähes yhtä vahvoja kuin itsellänikin...

Sisältö oli kuitenkin viihdyttävää - lopun politiikkaosuutta lukuun ottamatta. Opin tästäkin kirjasta uusia asioita, joten sivistysmielessä se kannattaa lukea. Täytyy kuitenkin olla kriittinen monessa kohdin. Avoimen koodin lisäksi kirja kertoo myös patenttilainsäädännöistä, avaruushissistä ja politiikastakin. Nämä kaikki tulevat kyllä vähän turhankin paljon jenkkinäkökulmasta, eikä kaikkialla ole asiat kuitenkaan samalla tavalla (yhtä huonosti).

Pari asiaa kirjasta jäi oikein kunnolla mieleen. Ensinnäkin nykyinen patenttilainsäädäntö virtsaa muroihin aika rankasti. En juurikaan diggaa patenteista ja kirjassa esitetyt argumentit olivat sivistäviä ja tukivat ajatusmaailmaani. En hyväksy sitä, että lääkkeitä ei voida kehittää esim. syöpää vastaan, koska toinen yritys on patentoinut lääkkeeseen vaaditut proteiinit. Toinen asia, mikä kirjasta jäi mieleen, oli vahva argumentointi automaattisen muistinhallinnan puolesta. Ensimmäiset roskankerääjät kehitettiin jo yli 50 vuotta sitten ja silti C ja C++ ovat edelleen käytetyimpiä kieliä! Itse en tätä ole niin tullut ajatelleeksi, mutta kirja onneksi valaisi minua.

Pitäisiköhän tälle kirjalla antaa jonkinlainen arvosana... No, kouluarvosana 7+ voisi olla kohdillaan 

Ah, taas on se aika... kuukaudesta... vuodesta? No, nälästä! Oli miten oli, niin tie vei taas Oléeseen. Ei sillä, että edellinenkään mesta olisi huono ollut, mutta onhan Olé kuitenkin Olé. Tunnelma oli taas kerran seesteinen ja makuhermoja kutkutteleva. Kukaan ei varmaan ylläty, kun kuvaa katsoo ja bongaa Maran hampurilaisen äärellä... Itse kokeilin tällä kertaa jotain muuta ja eteen tuotiinkin pihvi. Maukas oli, varsinkin päällä oleva "paholaisen hillo". Siinä, kun ruokaa odoteltiin, niin pöydän toiselta puolelta huudeltiin "lopettakaa se tiskaaminen ja tuokaa sitä ruokaa pöytään heti!" Kannatin tätä ajatusta kyllä. Oléessa on kyllä aina ollut nopea palvelu, joten ei käy valittaminen, vaikka Mara nyt innostuikin hoputtamaan. Liekö geeneissä? 

Ranskalaiset eivät tällä kertaa olleetkaan normeja paksumpia versioita, ja kun ruuan päätteeksi sanoin, että paksummat ovat parempia, niin tarjoilija valaisikin, että loppiaisen takia toiset ranet olivat loppu ja tilanne korjautuisi taas huomenna. Maanantai oli siis siinä mielessä väärä päivä ruokailulle, joten loppuviikon ohjelmaan voisi kyllä sitten kirjailla toisen visiitin kantapaikkaan...?

Eilen alkoi YLEn ehdokastentit ja ensimmäisenä oli vuorossa Kristillisten ehdokas Sari Essayah. Hän selvisi tentistään ihan hyvin kyllä. Tänään homma jatkuu.

Mutta itse asiaan (jos tässä sellaista oli). Luin ennen joulua Dan Brownin (Da Vinci -koodin kirjoittaja) Kadonneen symbolin. Kirja piti otteessaan ja viimeisen lukusession aikana kello läheni jo kahta yöllä, kun sain valmista aikaan. Hyvähän teos oli kyllä ja leffa pitäisi tänä vuonna tulla, joten sitä katsomaan sitten. Da Vinci -koodia en ole lukenut, mutta leffa oli ainakin hyvä (olenkohan sen nyt 4 kertaa nähnyt), joten Brown on kyllä erittäin viihdyttävä tarinan keksijä.

Ei kirjasta oikeastaan sen enempää. Tai no, kirjan loppupuolella tuodaan ilmi paljon kirjailijan ajatuksia uskonnoista. Kuinka nykyiset uskonnot ovat hukanneet sen sanoman, joka niillä oli tuhansia vuosia sitten. Eroakirkosta.fi-palvelu uutisoi ennen joulua, että heidän kauttaan kirkosta on eronnut kaikkiaan 300 000 suomalaista. Missä tämä sitten näkyy? Jos ei muualla niin seurakuntien budjeteissa. Ei hätää, osaahan sitä kirkkokin toimia. Siellä luotiin nimittäin strategia vuonna 2008. Dokkarissa kerrotaan ne perus liirumlaarumit, että keskitytään ydinosaamiseen(!), luodaan visio ja määritetään arvot. Kuulostaako tämä tutulle? Kuulostaa ainakin täällä, koska yliopistomme on käynyt aivan saman kaavan lävitse. Ja aika moni yritys myös. Pointtihan tässä onkin, että yrityksillä on strategia ("tehdään pirun hienoja muovilusikoita, joita jengi ostaa"). Jos kirkko olisi vakuutusyhtiö, sen slogan voisi olla "Kirkko - taivaallista turvaa". Mutta kun se ei ole. Se ei ole vakuutusyhtiö. Ei disco, eikä edes hampurilaisravintola. Se on kirkko. Joten saavutetaanko Elvis-messulla(!) sitä, mitä varten kirkko tähän maailmaan on aikoinaan syntynyt? Eroakirkosta.fi:n statistiikan mukaan näyttää siltä, että ei saavuteta.

Ketä kirkko tällä hetkellä palvelee? Niitä homoseksuaaleja, jotka haluaisivat tukea Jumalasta? En usko. Niitä, jotka haluavat tukeutua Raamatun sanaan yhtään vakavammin? Niitä ei kirkko ole palvellut enää vuosiin. Eli ketä kirkko sitten palvelee? Niitä, joita asia ei kiinnosta ja jotka maksavat kuitenkin kirkollisveronsa? Ehkäpä. Mutta kuinka kauan? Ei kauaa, on oma veikkaukseni. Jos Eroakirkosta.fi-palvelun kautta eroaa vaikkapa seuraavan 10 vuoden aikana puoli miljoonaa ihmistä, niin millä kirkko rahoittaa toimintansa ja ketä se enää silloin palvelee?

Muutama asia on pielessä. Uskonnon ja politiikan sotkeminen keskenään. Ei voi kuin ihmetellä, miten Päivi Räsänen ja kumppanit pystyvät saamaan ihmisiä eroamaan kirkosta (Homoilta) nopeampaa tahtia kuin juhannuksena hukkuu juoppoja. En ymmärrä, miksi uskonto ja politiikka pitää sotkea toisiinsa.

Kirkko ei tällä hetkellä suostu muovautumaan nykyajan liberaalisiin tarpeisiin (homojen oikeudet), mutta toisaalta se ei suostu myöskään noudattamaan Raamattua tarkasti (naispappeuden salliminen), vaan lilluu jossain siellä välillä. "Ollaan tänään tätä mieltä ja huomenna toista." Ketä tässä oikein palvellaan? Tällainen vatvominen ei johda kuin kirkon jäsenmäärän katoon ja toisaalta muiden uskontokuntien kasvamiseen. Ihmiset, jotka haluavat seurata Raamattua, suuntaavat katseensa todennäköisesti sellaista yhteisöä kohtaan, jolle Raamatun sana on totuus (ainahan sitä kyllä joku tulkitsee). Ja toisaalta, jos jokin uskontokunta vihkii homoja, niin varmaan sielläkin saattaa kysyntää olla.

Oli miten oli, niin kirkolla ei mene hyvin. Tässä maallisessa maailmassa kun ei pelkällä Pyhällä hengellä tunnu pärjäävän, niin jotain varmaan kannattaisi tehdä? Strategia on luotu yli 3 vuotta sitten, mutta ei se näytä auttavan ihmisten katoon kirkosta.

Tulipahan vain mieleen tässä aamutuimaan.

Tuli lauantaina käytyä katsomassa Tampere-talossa Lumiukosta tehty musiikki-tanssiesitys. Artistit tulivat Englannista ja esitys oli varsin hyvä. Alku oli hieman lattea, mutta loppua kohden varsin mukava paketti. Lapsillehan tuo oli tarkoitettu, joten olin kuin kotonani salin perällä. Eikä kyllä kukaan kanssakatsoja huutanut (aka kirkunut/vollottanut) yleisössä, joten kai se lapsiinkin upposi. Musiikki oli alkuperäisen Walking In The Air -tunnarin tekijän Blaken käsialaa, joten jokainen erillinen ralli toi mieleen itse kotoisan tunnarin. Pidin tästä kyllä kovin. Jouluna taas tv:n ääressä sitten aito asia. Kyllä se tämän liven kuitenkin päihittää muuten paitsi musikaalisesti.
-G

Tulihan samalla Tampereen reissulla nähtyä Keskustorin jouluavajaisetkin, jotka spotattiin jo etukäteen valmiiksi, jotta tulon saattoi hyvin ajoittaa tapahtuman mukaan. Siellä Tomi Metsäketo lurautteli kauniisti joululauluja taustakuoroineen, pukki kierteli kansan keskuudessa ja sirkuslaiset esiintyivät tulielementteineen. Kurkittiin läpi nämä torin kojutkin, joiden kiinnostavin anti oli paahdetut mantelit ja pähkinät. Tuoksu oli vallan ihana! Silti piti pistää houkutukselle hanttiin, sillä ajattelin säästää nämä maistiaiset Tukholmaan, kun viime jouluna sielläkin samaista tuotetta oli tarjolla enkä ostanut. Sitä paitsi säästelin nyt tilaa pizzalle  Pikkuisen sateinen keli aiheutti vilua kaupungilla tallatessa, mutta pari tuntia kului iloisesti kauppoja kierrellen. UFF:kin ja kaikkea! Löytyi hauskoja Muumi-jouluvalojakin. Tiedän ainakin erään, joka olisi innostunut. (Muumi juoksee tuossa ensimmäisessä kuvassa, jos tarkkaan katsoo.)

Pizzaa tosiaan maisteltiin, kun pääsin ensimmäistä kertaa käymään Vesilahden Pizzeria Makasiinissa, joka toimii samalla muun muassa tiettyjen luomutuotteiden myyntipuotina. Pizzojen hinnat ovat vähän tavallista korkeammat, mutta olivatpa ne maistuviakin. Tarjolla oli myös vanhanajan henkisiä Laitilan Wirvoitusjuomia, jotka tunnetaan säilöntäaineettomina. Mielenkiintoinen paikka ja ilmeisen suosittu paikallisten keskuudessa.

Ideaparkissakin tietysti piti käydä, mutta kierros jäi valitettavasti todella lyhyeksi, koska oli kiire tuohon edellä mainittuun Lumiukko-esitykseen. Löytyipä G:lle kuitenkin kengät, ihmeen kivuttomasti. Toivottavasti kestävät paremmin kuin edeltäjänsä... Tampere näytti oikein kivalta paikalta noin yleensä, mutta jalkapatikassa ja reppujen kanssa ei ehkä maailman ihanin tällaisella tihkuisella kelillä. Mutta ehkäpä kelien lämmetessä voisi ottaa uusintavisiitin, jos jotain tapahtumaakin samaan saumaan olisi tarjolla. Luomupähkinöidenkin tarkastelu jäi niin pahasti kesken, kun piti kiirehtiä junalle...
-M

Pienen arvostelun voisi tosiaan tehdä Gringos Locosista, kun siellä nyt ensimmäistä kertaa tuli käytyä. Kyseisiä espanjalaisravintoloita on netin mukaan Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Lappeenrannassa. Samaan puljuun kuuluu myös esim. Coyote Bar and Grill -mestoja, joista yksi löytyy Lempäälän Ideaparkista, jossa tuli myös viikonloppuna piipahdettua. Siis Ideaparkissa, ei ravintolassa. Mutta niin, Lappeenrannan Gringos-ravintolan valikoimaan voi tutustua netissä, ja siellä voi myös tehdä pöytävarauksia. Koska kyseessä oli arki-ilta, en uskonut varauksen olevan tarpeellinen. Paikka aukeaa ruokailulle oikeastaan vasta klo 16 (ravintola on Viihdekeskus Ilonan yhteydessä, eli muuttuu yötä kohti baariksi), mutta muutamaan pöytään oli jo ihmisiä kasaantunut viiden aikaan.

Ensisilmäykseltä sisustus oli hyvin Meksiko-henkinen, mutta mukana oli kivoja pieniä yksityiskohtia, kuten tuolien lehmäaiheinen verhoilu. Tarjoilijamies näytti kravattiin pukeutuneena lähinnä baarin portsarilta, mikä oli miinusta jäykän olemuksen takia. Valitsimme menusta perinteisen juustopurilaisen sekä kahden pihvin purilaisen pekonilla. Kaikkiin purilaisannoksiin kuuluu myös ranskalaiset dipillä. Odotellessamme kuuntelin, kuinka ennen meitä tilanneiden naisten pöytään meni vahingossa väärä annos. Yhteisymmärryksessä tarjoilijan kanssa annos vaihdettiin oikeaksi eikä siihen kulunut kuin 5 minuuttia. Eipä seurueen tunnelma tuntunut latistuvan tai mitään, mutta tulipa nyt tämäkin asia pistettyä merkille. Tapahtuukohan tällaista usein...

Väkeä ei tosiaan ollut kovin paljon, ja noin 15 minuuttia kului oman ruoan tilaamisesta sen saamiseen. Annokset olivat myös kerrasta oikeat. Aiemmissa postauksissa hehkutettu Óle on tämä toinen paikallinen espanjalaisravintola, jossa on useampaan otteeseen tullut syötyä purilaisia, joten sitä oli luonnollista käyttää vertailukohtana. Gringosissa emme saaneet alkupalaleipää, joka Ólessa on aina älyttömän maittavaa sen kanssa tarjottavan vihreän tahnan kanssa. Usein jo tässä vaiheessa vatsa alkaakin täyttyä, koska leipää saa samaan kaupan päälle -hintaan myös lisää  Gringosin burgeri oli lisäksi hivenen pienempi ja pihvi oli erittäin ohut sekä ylikypsän tuntuinen. Toki burgeri sinällään oli maistuva, vei nälkää ja jälleen kerran sai miettiä, miten jotkut voivat syödä useampaa ruokalajia, kun jo tämän pääruoan tuhoamisessa sai pinnistellä. Ranskalaisia oli runsaasti ja ne olivat rapsakoita, mutta varsin maustettuja... suolan määrä alkoi tuntua huulissa. Eipä näiden kanssa olisi ketsuppiakaan tarvinnut, kun oli sen verran makua omasta takaa. Tarjoilija oli kuitenkin suht ystävällinen ja heti veden loppuessa oli vaihtamassa kannua uuteen. Hetken aikaa jo ehdin miettiä, mitä tarjoilija pöydän vieressä oikein kyttäsi... Ólessa tarjoilijat ovat nuorempia ja tavallaan rennompia, mutta samalla myös jotenkin teennäisiä. Siellä toisaalta joka kerta on käyty kysymässä ruokailun aikanakin, maistuvatko annokset, mikä mielestäni on hyvä asia. Eipä koskaan ole erityistä valituksen aihetta esiintynyt, ja joka kerta jälkiruoasta saa kieltäytyä pääruoan turvottavaan vaikutukseen vedoten.

Gringosissa hampurilaisvalikoima on yleisesti kattavampi, ja tarjolla on hyvinkin tulisia annoksia. Nämä jätettiin suosiolla väliin, koska annoksesta haluttiin jäävän suuhun muutakin makua ja tuntua kuin chilin polte  Kaiken kaikkiaan yhteenvetona voisi todeta, että tämän yksittäisen purilaiskokemuksen pohjalta taitaa vaaka kallistua Ólen puoleen, jos ja kun hampparia taas halajaa. Mutta saa nähdä, tuleeko Gringosissa käytyä kokeilemassa joskus joitakin muita ruokalajeja.

Joka kuun ensimmäinen perjantai on perinteisesti ollut Linnoituksen museoissa ilmaisen vierailun perjantai. Jostain syystä tätä ei kuitenkaan ole tullut käytettyä erityisen paljon hyväksi. Nyt kuitenkin päätin olevan sivistyksen aika. Etelä-Karjalan taidemuseossa oli tällä kertaa kaakkoissuomalaisten nuorten taiteilijoiden näyttely, jossa esittäytyi 12 alueen nuorta (alle 35v. tai 30v., en nyt muista) koru- ja kuvataiteilijaa. Esillä oli myös lappeenrantalaisen taiteenkeräilijäpariskunnan Aune ja Seppo Hikipään kokoelma, joka ei kyllä erityisemmin hätkäyttänyt. Hyvin epämääräisiä teoksia, joita ei välttämättä mielestäni voisi kuvata taiteen aatelistoksi.

Tämä nuorten puoli sen sijaan oli molempien museokäyntien parhaimmistoa, ja olisin todella mielelläni joitakin teoksia seinälleni / huoneeseeni ottanut. Vai mitä sanotte seuraavista?

Esillä oli mielestäni ihan älyttömän hieno katumusharjoitusidea: pöydälle oli asetettu käsisaippuoita ja virkkuukoukku, jolla saippuan pintaan saattoi kirjoittaa jonkin ikävän asian, ja viereisessä vesiastiassa tuon ikävän asian saattoi pestä pois mielestä. Näin saippuan pinta muuttui jälleen sileäksi. Tällaista ei ihan heti voisi kuvitella taiteeksi, mutta sitä se vain oli  Lisäksi esillä oli myös tällainen toinen (ks. kuva) vierailijoita osallistava osio, jossa pylväiden päälle oli varattu muovailuvahaa, josta kuka tahansa saattoi muotoilla omaa taidettaan ja jättää tästä puumerkin pylvääseen. Kaikki muovailuvaha oli jo muotoutunut jonkinlaiseksi taiteeksi, mutta tarkoituksena oli myös, että vierailija saattoi valita jonkun teoksen, joka hänen mielestään kaipaisi ehostusta, ja muokata sen uuteen uskoon. Hieno idea mielestäni tämäkin! Esillä olleet vahat olivat kaikki sen verran upeita, etten itse uskaltanut lähteä yrittämään parempaa 

Etelä-Karjalan museossa sen sijaan oli tällä hetkellä Kiven henki – The Spirit of Stone -niminen näyttely. Tähän käyntiin olisi ollut mahdollisuus jo kesän alussa, mutta jo pelkkä nimi vaikutti omaan korvaan ”kivikautiselta” eikä mitenkään erikoiselta, joten ei tuolloin (maksullisena) houkuttanut. Näyttely on Etelä-Karjalan museon, Saimaan AMK:n ja Kalevala Korun yhteistyöprojekti, jossa esitellään mm. kansainvälisen koruopiskelijakilpailun parhaimmistoa ja Kalevala Korun kivinäyttely. Kiven Henki -teemaa oli käsitelty myös yleisöltä kerättyjen Minulle tärkeä kivi -tarinoiden muodossa. Seinälle vierailijat saivat kirjoittaa oman kivitarinansa. Tämä näyttely oli jossakin määrin antoisampi kuin mitä olin kuvitellut, mutta mitään erikoista tästäkään ei jäänyt mieleen. Paitsi korujen valmistusta kuvaava video ja tuo hirvi. Joka siis ei ole oikea.



Tuohon perjantaihin liittyi paljon muitakin käyntikohteita. Lehdessä oli viime viikolla ilmoitus Tanssivasta joulukalenterista, joka esittäytyy 16 kertaa ennen joulua, melkein kuin joulukalenteri. Ensimmäisen esityskerran paikka oli yllätys, mutta vinkkinä sanottiin, että esitys tapahtuu siellä, missä on sillä hetkellä eniten ihmisiä. Perjantai itsessään oli hieman sateinen, joten ihmisiä ei paljon liikkeellä ollut. Ja tietysti, koska lehdessä oli mainittu, että myös huonolla säällä esitykset pidetään, vaikka ei niin mukavaa olisi, kuvittelin tanssin sijoittuvan ulkoilmaan. Viiden maissa pörräsimme keskustan puistossa, mutta ei missään näkynyt ihmisiä, joten päätimme suunnata Anttilaan. Sisälle tullessa kuului Kuorosodastakin tutun Adelen biisin viimeiset sanat ja lähemmäs tullessa tajusimme, että esitys oli juuri ollut tämän biisin tahdissa. Missasimme esityksen siis vain muutamalla minuutilla, kyllä harmitti! No, seuraavien esitysten paikka ja aika on kerrottu, joten ehkä tässä vielä ennen joulua ehtisi jonkin niistä bongata. Itse kyllä kannatan tällaisia kaikenlaisia uutukaisia ideoita, jotka saisivat ihmisiä enemmän liikkeelle.

Tuossa taannoin muuten surffailin elokuvateatterin sivuilla kurkkien ohjelmistoa, kun sattumalta huomasin sivustolla kyselyn, johon aikani kuluksi osallistuin. Unohdin asian sitten kokonaan, kunnes viime viikolla sain ilmoituksen, että olin voittanut tästä hyvästä leffalippuja, jee! Nämäkin lunastin sitten perjantaina. Tuli aika sopivaan saumaan, koska huomenna oli muutenkin tarkoitus mennä katsomaan In Time, josta tuli kehuja ihan USA:sta asti. Samalla taitaa päästä testaukseen Gringos Locosin hampparivalikoima. Mahtavuutta! Täytyykin alkaa katsella kaikkia kyselyitä vähän tarkemmalla silmällä jatkossa. Mikään ravintolalahjakorttikaan ei nimittäin olisi paha.

P.S. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Taas on se aika vuodesta, kun tekijänoikeusjärjestöt ja ministerit miettivät, miten musiikin kuuntelijoilta saataisiin nostettua enemmän rahaa artistien hyväksi. Teosto haluaa kiintolevyjen, puhelinten, digiboksien, mp3-soittimien yms. ostajilta pienen siivun kompensoimaan yksityistä kopiointia. Konseptia, johon maksu alunpitäen kehitettiin, ei ole enää olemassa. Hyvitysmaksu on jäänne analogisesta maailmasta, eikä sitä tulisi enää digitaalisessa maailmassa elättää. Hyvitysmaksusta löytyy tietoa enemmän wikipediasta, jos asia kiinnostaa. Itse keskityn nyt vähän muuhun. Todettakoon nyt kuitenkin, että vastustan piratismia, joten tämä ei ole ääni Piraattien ajamalle yksityisen kopioinnin laillistamiselle. Jos ääni jollekin pitää antaa, niin Spotifylle.

Mutta itse asiaan. Musiikin myynti pienenee pienemistään ja artistit valittavat, kun piratismi syö toimeentuloa (Pasilassa asiasta kerrottiin oikein nasevasti). Mutta mutta... Jos artistin tekemä musiikki on oikeasti hyvää ja sitä kuunnellaan vaikka sitten epämääräisten väylien kautta, niin eikö tällöin artistin pitäisi hymyillä, kun tekeleet kelpaavat? Idols-skabat alkaa taas kohta ja päästään kuulemaan kommentit: "Mä haluan vaan tehdä musiikkia", "Tää on mun unelma!" ja "Mä oon aina haaveillu muusikon urasta". Mistä tässä nyt todellisuudessa on haaveiltu? Siitä, että kansa diggaa artistin humpasta vai siitä, että sillä musiikilla elättää itsensä?

E-typen Erikson ilmaisi asian hyvin 90-luvun lopulla: hän tekee musiikkia niin kauan kuin yksikin ihminen haluaa sitä kuunnella. Eikö nimenomaan tästä pitäisi olla musiikissa kyse? Intohimo siihen musiikin tekemiseen ja siihen, että voi antaa toiselle ihmiselle hyvää mieltä omalla aikaansannoksellaan. Nykyään musiikkia tehdään tehdastyönä ja ties kuinka monet säveltäjät, tuottajat ja laulajat tekevät musiikkia 9-17 viisi päivää viikossa. Ja tässäkö sitten näkyy se intohimo siihen musiikin tekemiseen? Heidi Kyrölle tämä sai riittää ja hän palasi takaisin siihen, että teki sitä, mitä oikeasti halusi. En voi muuta kuin antaa täyden tukeni hänelle! (Voisipa vaikka ostaa levyn.) Itse tehty biisi, johon laulaja pystyy antamaan kaikkensa kuulostaa aivan erilaiselle kuin Idols-voittajan laulama, hänen eteensä tuotu, mittatilaustyönä tehty tusinahitti.

Voidaanko olettaa, että musiikin kuluttaja maksaa saman verran siitä, että saa kuunnella tusinahittejä toistensa perään vai siitä, että korviin työntyy musiikki, josta erottaa artistin rakkauden musiikin tekemistä kohtaan? Olettaako joku, että käsintehdyn sohvan saa yhtä halvalla kuin Ikean kikkareen? Syntyykö siihen Ikean tuotteeseen samanlaista tunnesidettä kuin siihen vartavasten rakennettuun sohvaan, jossa näkyy tekijänsä rakkaus ammattiinsa? Miksi tämä olisi mitenkään erilaista musiikin kohdalla?

Eli yhteenvetona: hyvitysmaksulla kustannetaan lisää tusinapoppia tähän maailmaan, mutta oikeasti musiikin tekemistä rakastava artisti tekee laadukasta musiikkia, vaikkei saisi senttiäkään Teostolta. Rakkaus työhön näkyy jossain ihan muualla kuin ahneudessa.

Ei tässä kummempaa. Päivittelin Drupalin seiskaversioon ja samalla tuli vähän uutta ulkoasua. Ei muuten toimi IE6:lla. Eikä varmaan juuri millään muullakaan antiikkisella selaimella. Uusimmilla Firefoxeilla ja Chromeilla toimii. Ja lähes tulkoon jopa IE9:llä.

Sääli on sairautta, joten vanhoja selaimia ei säälitä. CSS3 kunniaan!

Viime aikoina onkin ollut paljon tapahtumia ruokaan liittyen. Mikkelinmarkkinat pidettiin tosiaan tuolla Steiner-koululla viikko sitten. Markkinat olivat levittäytyneet kivasti pihapiiriin. Luomua ja tuotetarjontaa oli lehdessä kovasti mainostettu, mutta pieni pettymys oli tapahtuman suuri lapsikeskeisyys ja sen mukainen ohjelma: keppari (keppihevosrata...), laulu- ja tanssiesitystä, huutokauppa (lasten makuun), nukketeatteri... Huutokaupasta ehdin jo innostua siitä kuultuani, mutta eipä naulakot ja kenkätelineet oikein kiinnostaneet. Pihapiirissä koulun bändi soitti taustamusiikkia ihan menevästi ja kahvioteltasta saattoi ostaa pientä syötävää. Kirpparikojukin löytyi, mutta eipä tavara oikein omaan makuun iskenyt. Järjestäjäväki oli pukeutunut vanhanaikaisesti pitkiin hameisiin (naiset lähinnä...) ja hattuihin, mikä sinällään loi markkinatunnelmaa. Pojankoltiaisetkin näyttivät asusteissaan olevan ihan toiselta vuosikymmeneltä. Tuttuun tapaan piti valita ostettavaksi jotain, mitä ei itse voi tehdä. Nyt valintana oli tattadadaa, hunaja, jota ei kaapista ole vähään aikaan löytynyt!

Eilen Kauppatorilla oli tosiaan aiemmin blogissa mainostettu luomutapahtuma (luomuviikon kunniaksi). Huomasin edeltävänä päivänä netistä, että tosiasiassa paikalla oli myös ”normaalia” lähiruokaa tarjoavia tahoja, eli tapahtuma ei ollut täysin luomuun keskittyvä. Eipä paikalla tuolloin olisi kyllä ollut kuin muutama hassu koju. Muutamalta luomutilalta oli edustajia tarjoamassa perunaa ja muuta satoa, jauhoja sekä kananmunia. ELY-keskuksen infopisteellä sai osallistua arvontaan, jossa palkintona oli luomutuotteita täynnä oleva kori, joten pakkohan se oli onnea kokeilla. Ensi viikolla arvonta suoritetaan, joten peukut pystyyn! Paikalla oli myös ruisleipätalkookoju, jossa esiteltiin ruisleivän valmistusta, ja saipa sieltä pienet maistiaisetkin.



Olin netistä lukenut esillä olevan myös kanoja ja kaneja, ja löytyihän niitä torin nurkalta! Kanat olivat 4,5kk vanhoja kopsuttelijoita. Sellaisen kun saisi lemmikiksi, hihi. Vieressä oli myös pikkuruisia viiriäisiä sekä myynnissä olevia kanin poikasiakin. 50 eurolla olisi saanut kaksi, mutta ei nyt reppuun oikein mahtunut, joten ostaminen jäi.





Pienen pohdinnan jälkeen ostovalinta kohdistui luomukananmuniin. Johan kojun isäntäkin kehotti tulemaan lähemmäs, kun oltiin muutaman kerran ohi menty  Kotiin viemisiksi lähti siis 30 kpl kananmunia (suurempi määrä oli tietysti edullisempi), joiden sanottiin säilyvän jopa pari kuukautta. Tulomatka piti ajella vaan melko varovasti, ettei olisi satsi mennyt repussa rikki. Kyllä nämä ainakin paistettuina maistuivat melkoisen hyviltä. Keltuainenkin oli niin puhtaan näköinen. Täytyy vielä jatkaa testailua leipomisen puolella...



Toissapäivänä kokeilin muuten pullapohjaista omena-raparperipiirakkaa, ja sekös maistui varsinkin vaniljajäätelön kanssa. Nykyisin onkin tullut paljon tehtyä piirakkaa tuohon perinteiseen pullataikinaan, kun tulee niin helposti ja nopeasti. Laiskuutta ilmassa...

Olipa muuten luomutapahtumassa paikalla Ernon vanha tuttu chilimyyjäkin, mutta edellistä satsia on vielä vähän jäljellä, joten näiden ostaminen jäi tällä kertaa väliin. Chiliä on nyt käytetty ruoanlaitossa niin leipään kuin keittoonkin antamaan potkua. Kokeilin jokin aika sitten myös tehdä leipää toisenlaisella ohjeella suoraan tuohon leipävuokaan. Käytin taikinaan omenaa, pähkinää, chiliä ja kaakaojauhetta yhdistellen paria ohjetta. Melkoisen rapsakkaa leivästä tulikin pähkinöiden ansiosta, tykkäsin.



Seuraavaksi ajattelin kokeilla tuolta leipäkirjasta jotakin toista ohjetta, jossa voisin käyttää hyödyksi kaapista ennestään löytyviä aineksia. Katsotaan, mitä siitä sitten syntyy!