hampurilainen

Oléeee, oléeee...

Ah, taas on se aika... kuukaudesta... vuodesta? No, nälästä! Oli miten oli, niin tie vei taas Oléeseen. Ei sillä, että edellinenkään mesta olisi huono ollut, mutta onhan Olé kuitenkin Olé. Tunnelma oli taas kerran seesteinen ja makuhermoja kutkutteleva. Kukaan ei varmaan ylläty, kun kuvaa katsoo ja bongaa Maran hampurilaisen äärellä... Itse kokeilin tällä kertaa jotain muuta ja eteen tuotiinkin pihvi. Maukas oli, varsinkin päällä oleva "paholaisen hillo".

Gringos Locos

Pienen arvostelun voisi tosiaan tehdä Gringos Locosista, kun siellä nyt ensimmäistä kertaa tuli käytyä. Kyseisiä espanjalaisravintoloita on netin mukaan Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Lappeenrannassa. Samaan puljuun kuuluu myös esim. Coyote Bar and Grill -mestoja, joista yksi löytyy Lempäälän Ideaparkista, jossa tuli myös viikonloppuna piipahdettua. Siis Ideaparkissa, ei ravintolassa. Mutta niin, Lappeenrannan Gringos-ravintolan valikoimaan voi tutustua netissä, ja siellä voi myös tehdä pöytävarauksia.

Ruokaa

MurkinaaTässä on viime aikoina tullut pupellettua kaikenlaista murkinaa. Laivalla oli tuo - jo Marankin mainitsema - maittava hampurilaislautanen. Ensimmäisessä kuvassa näkyy tästä yksi versio. (Klikkaamalla kuvista saa isommat versiot ulos.)

Tilaa RSS-syöte aiheesta RSS - hampurilainen
Powered by Drupal

Copyright © Erno Vanhala 1998-2012