Lähettänyt 27. marraskuuta 2011 - 12:35 käyttäjä Mara
Maahan saatiin jo huurretta ja lenkkejä on saanut heittää pienessä, kirpakassa pakkasessa. Melkoisen virkistävää! Tänään tosin ulkoilu ärsytti ja rankasti, kun koko maa on aivan loskassa. Olisi sitten edes pakkasta, jos lunta meinaa tulla! Jouluakaan ei ole tullut mietittyä ihan hirveästi muuten kuin, että joulukortit on melkein kirjoitettu ja joululahjat suurin piirtein päätetty. Niin ja tietysti jouluinen risteily Tukholmaan on varattu. Pääsee näkemään, miten Serenade on usean vuoden aikana ehtinyt muuttua. Jännää!
Lähettänyt 9. lokakuuta 2011 - 20:52 käyttäjä Mara
Viime aikoina onkin ollut paljon tapahtumia ruokaan liittyen. Mikkelinmarkkinat pidettiin tosiaan tuolla Steiner-koululla viikko sitten. Markkinat olivat levittäytyneet kivasti pihapiiriin. Luomua ja tuotetarjontaa oli lehdessä kovasti mainostettu, mutta pieni pettymys oli tapahtuman suuri lapsikeskeisyys ja sen mukainen ohjelma: keppari (keppihevosrata...), laulu- ja tanssiesitystä, huutokauppa (lasten makuun), nukketeatteri... Huutokaupasta ehdin jo innostua siitä kuultuani, mutta eipä naulakot ja kenkätelineet oikein kiinnostaneet.
Lähettänyt 27. elokuuta 2011 - 13:19 käyttäjä Mara
Yleisesti ottaen kesään mahtui paljon mukavia asioita kuten pienimuotoista Repoveden vaellusta (pakko päästä uudestaan!), Tykkimäkeä (ei laitteissa), juhlia ja niiden järjestämistä, Roxette-keikkailua, mustikkametsää, uimista (ja uusia rantoja), mölkyttelyä, grillailua, vierailuja Padasjoelle, Lahteen, Kouvolaan... ja tietysti Tallinnaan. Uusien tuttavuuksien myötä sai tuntumaa mm. geokätköilyyn ja samalla aivan uusiin paikkoihin Lappeenrannassa. Myös Vääksyssä pyörähtäminen oli varsin mukavaa. Juhannuksena tuli kokeiltua ensimmäistä kertaa elämässä liftaamista!
Lähettänyt 22. huhtikuuta 2011 - 11:04 käyttäjä Gessle
Vihdoin ja viimein flunssa alkaa vähitellen hellittää. Viimeiset puolitoista viikkoa on mennyt enemmän tai vähemmän sängyllä ja sohvalla nukkuessa. Ajan haaskausta. Sää on vielä ollut oikein nättiä, joten on jäänyt jo ainakin 100km fillaroimatta. Mutta ehkäpä tässä nyt vapun aikana kerkeää muutaman lenkin heittää. Maanantaina olisi Tour de Willmanstrand ja sinne ainakin on nyt tähtäin. Kerrankin, kun olisi mahdollisuus tapahtumassa polkea, niin täytyyhän se tyypätä!
Fillarit tuli eilen kuitenkin putsattua kesäkuntoon, ettei se enää ole kiinni kuin tästä pirun flunssasta...
Lähettänyt 20. helmikuuta 2011 - 15:07 käyttäjä Mara
Kuva-albumeihin on tehty pientä päivitystä ja kuvia lisätään sitä mukaa, kun leipomukset ja muu mukava etenee. Eli tilannetta voi tarkkailla täältä.
P.S. Eikö vain chili olekin kauniin punainen!
Lähettänyt 22. kesäkuuta 2010 - 22:02 käyttäjä Mara
Kaikenlaista tähän kesäkuuhun onkin jo mahtunut... Viime viikolla oli työpaikan ”kesäjuhlat” Helsingissä, joten piti sinnekin raahautua.
Lähettänyt 13. toukokuuta 2010 - 0:15 käyttäjä Gessle
Pizza on hyvää, joten aattelin testata vähän tätä kotileipomista. Denniksen ohjeista hioin kotioloon seuraavaa:
1 dl vettä
1 dl maitoa
0,1 dl öljyä
4-5 dl jauhoja
tilkka suolaa ja sokeria
hiivaa voi myös heittää muutaman gramman, mutta ei ole pakollista
Lähettänyt 7. maaliskuuta 2010 - 15:33 käyttäjä Mara
Tulikin hieman yllättäen tajuttua, että tänä vuonna onkin mahdollisuus ”hiihtolomaan” (tentitön tenttiviikko), joten pitihän aika taas hyödyntää. Siispä Padasjoelle suuntasin muutamaksi päiväksi, vaikkei edellisestä visiitistä kovin kauaa ehtinytkään kulua. Pikkusiskon ja äitin kanssa hengailtiin päivisin mm. mukanani tuomaa leffaa katsoen ja Tuulosessa shoppaillen. Miten se onkin niin, että kirppareilta nykysin löytää ne parhaimmat vaatteet ja vieläpä edullisemmin sekä huomattavasti helpommin kuin mistään merkkiliikkeistä!
Lähettänyt 24. helmikuuta 2010 - 21:18 käyttäjä Mara
Lupailin pientä tarinaa laskiaisen vietosta, joten tässä sitä tulee! Eli jos ihan alusta alkaa, niin Lahdessa tuli vietettyä pitkälti ensimmäinen lomapäivä, shoppaillen ja asioita hoitaen. Silmälääkäri muun muassa sanoi näköni olevan tooosi hyvä ja kysyi vielä olenko eri mieltä. No enpä ollut. Torstai-iltana oli Turustakin saapunut pari immeistä Padasjoelle, joten kuulumisia pääsi utelemaan pitkästä aikaa face-to-face. Mukavaa 
Lähettänyt 4. tammikuuta 2010 - 19:12 käyttäjä Mara
Noin, tuli viikonloppuna kokeiltua ihan oikeiden karjalanpiirakoiden tekoa (sämpylöitä pyöräyteltiin melkein samalla uunin lämmöllä). Nää oli siis tarkotuksella cocktail-kokoa (Mara hoiteli taikinan, Erno lätki puuron ja rypytti, huomatkaa kaunis jälki). Lopputulos oli pienen epäröinnin jälkeen yllättävän positiivinen.
Sivut