Case Huhtasaari sai Vesa Linja-aho kirjoittamaan kokemuksistaan, kuinka plagiointia esiintyy akateemisessa maailmassa. Linja-ahon teksti kertoo monesta opiskelijamaailmasta tutusta skenaariosta. Luin erittäin mielenkiintoisen blogauksen läpi ja itsellekin heräsi muutama muisto opiskelija- ja opettaja-ajoilta.
En muista, missä vaiheessa itse ymmärsin, mitä plagiointi tarkoittaa ja miksi se on väärin. Vielä lukiossa – kun internetkin oli aika uusi juttu – opiskelijat palauttivat täysin suoria plagioituja tekstejä ominaan. Kaikki eivät tuntematonta sotilasta jaksaneet lukea, kun leffojakin löytyi ja esseitä oli netissä, eikä äidinkielen opettaja nettiä osannut käyttää. Itseäni hieman ihmetytti ja naurattikin tällainen toiminta, mutten tuolloin vielä ymmärtänyt plagioinnin syvintä olemusta.
Yliopistossa tällaista kulttuuria ei enää suoraan ollut. Tai ainakaan kukaan tuntemani opiskelija ei surutta palauttanut suoraan kenenkään toisen tekstejä – mutta koodeja – ah niitä liikkui mitä ihmeellisemmin. Seuraavaksi muutama muisto vuosilta 2004 – 2015.
Aloitin opiskelemaan LUTilla syksyllä 2004. Ensimmäinen törmäys plagiointiin tuli toisella matematiikan kurssilla. Harkkojen alussa ruksittiin tehtävät, jotka oli tehnyt ja joku arvalla joutui esittämään ratkaisunsa taululle. Tehdyistä tehtävistä sai sitten pojoja tenttiin. No, kerran sitten arpa osui erääseen henkilöön, josta käytettiin käytävillä termiä prujaaja (prujata on siis termi, joka tarkoittaa toisen opiskelijan työn kopiointia). Kaveri siinä sitten käveli taululle ja näytti assarille ratkaisuaan, joka oli suoraan tulostettu netistä. Assari totesi, että seuraavalla kerralla kirjoita ratkaisu edes käsin. Tämä tapaus on siitä jännä, että oikean ratkaisun sai, kun osasi suunnata selaimensa vain oikeaan paikkaan yliopiston sivuilla. Tehtävät ja malliratkaisut olivat tarjolla netissä suoraan, joten pisteiden saaminen harkoista ei ollut aina vaikein mahdollinen tehtävä.
Tarina kertoo tästä samasta prujaajasta, että hän oli vuotta aiemmin ollut fuksikaveriensa kanssa istumassa iltaa ja siinä illan isännän käydessä vessassa onnistunut prujaamaan itselleen ohjelmoinnin perusteiden harkoitustyön koodit. Myöhemmällä uralla tämä sankari ilmeisesti onnistui muun muassa kavaltamaan jonkin yhdistyksen rahat, joten ura ei ollut oikein lottovoitto.
Itselläni oli myös edessä ensimmäisen vuoden syksyllä ohjelmoinnin perusteiden harjoitustyö. Viikkotehtävien malliratkaisut pyörivät paikallisella DC++-hubilla (, jonne en itse päässyt, kun en ollut Lnetissä kiinni), eikä harkkatyönkään ratkaisua kaukaa tarvinnut hakea niin halutessaan. LUTilla käytössä oli palvelu, johon kaikki koodit palautettiin, ja joka teki niille plagiointitarkastuksen. Kuitenkin, kun harjoitustyön sai tehtyä näytti palvelu suoraan malliratkaisun koodin. Kuulin käytävillä, kuinka kurssin assarit puhuivat, että kukahan sen oli unohtanut päälle, kun nyt malliratkaisuja palauttelevat vähän kaikki.
Tähän liittyy eettinen trilemma. Mitä nuori fuksi tekee, kun kaveri pyytää koodia, jotta pääsee itse eteenpäin? Pystyt joko toteamaan, ettet anna koodia, annat oman koodisi tai tarjolla olevan malliratkaisun? Tähän ongelmaan päädyin itse syksyllä 2004. Tilanne ei ollut mikään miellyttävä.
Vuotta myöhemmin pyörähdin treffeillä tuotantotalouden opiskelijan kanssa, joka oli käynyt vuotta aiemmin Tietorakenteet ja C-kieli -kurssin. Kysyin häneltä ihan suoraan, että tekikö itse harjoitustyönsä (ei ehkä fiksuin veto treffeillä?). Vastaus oli, että ei tehnyt vaan osti koodinsa TTY:n tietotekniikan opiskelijoilta, mutta hän oli itse vielä löytänyt virheitä koodista ja pistänyt sen bumerangina TTY:n suuntaan ja saanut sitten kunnolla rahalleen vastinetta. No, tuotantotaloudelta ei valmistu C-koodareita vaan johtajia, joten tämä oli harjoittelua teollisuutta varten?
Toisen vuoden syksyllä oli Algoritmien suunnittelu -kurssi. Kurssi meni omalta osalta ihan hyvin, mutta tentissä pähkäilin yhtä tehtävää pitkään. Lopulta tuntui siltä, että meni oikein. Sitten edessä istuva kaveri nousi ylös ja lähti palauttamaan omaa tenttipaperiaan. Käänsin päätä samalla ja näin hänen piirtämänsä vastauksen, joka oli aivan erilainen kuin omani. Rupesin sitten debuggaamaan omaa kuvaani ja lopulta tajusin, missä olin tehnyt virheen. Tehtävässä taisi olla jotain binääripuita tai vastaavaa.
Samaan aikaan oli käynnissä Tilastomatematiikan-kurssi, jolla tuli laskea jota kuinkin sata tehtävää ja palauttaa vastaukset nettiin. Tehtävät generoituivat jokaiselle opiskelijalle hieman erilailla perustuen opiskelijanumeroon, joten suoraa kopiointia ei kaverilta pystynyt tekemään. Luonnollisesti osaavampi tyyppi pystyi auttamaan vähän osaamattomampaa. Sen aikainen tyttöystäväni oli samalla kurssilla ja hän sai kolmea tehtävää vaille kaikki palautettua onnistuneesti, mutta sitten tuli ongelmia. En itsekään osannut näissä enää auttaa, joten hän laittoi assarille mailia, että mitenkähän päin niitä tehtäviä pitäisi oikein laskea. Meni minuutteja, kun assari vastasi antamalla oikeat vastaukset suoraan. Jäin miettimään, että olisiko miesopiskelija saanut tältä miesassarilta suoraan oikeat vastaukset.
Luonnollisesti laskimien muistiin mahtui kirjoittaa vaikka romaanin, jos niin halusi. Itse en yhteenkään tenttiin kirjoitellut itselleni kaavoja talteen, mutta tiedän tapauksia, jotka näin tekivät. Fysiikan kursseillahan ei tenttiin saanut ottaa mitään laskimia eikä taulukkokirjoja, joten tällaista lunttausmahdollisuutta ei edes syntynyt. Tietysti, kyllähän ihmiset pyyhekumiinkin kaavoja kirjoittivat…
Yksi mielenkiintoisimmista tapahtumista omalta opiskelu-uralta oli Pattern recognition -kurssi, jolle menin (, mutten sitä koskaan kylläkään suorittanut). Harkoissa oli taas ruksittavana tehtävät, jotka oli koodannut ja niitä pääsi sitten esittämään luokan eteen. Tällä kurssilla oli käytäntö, jossa epäonnistunut esitys, eli huijausyritys, johti - 30 pisteeseen kyseisen tehtävän kohdalta. Maksimipisteet kurssilla olivat jotain 50-60 luokkaa, joten kurssi oli käytännössä siinä, jos opiskelija narahti. Kurssin alkupuolen harkoissa todistin yhden vaihto-opiskelijan narahtavan tällaisesta yrityksestä. Kuitenkin, kun kurssin loppupuolella katsoin opiskelijoiden saamia pisteitä, oli tällä sankarilla rivillään -60 pistettä. Eli edes yhdestä kerrasta ei oltu opittu, vaan kikkaa oli menty kokeilemaan vielä uudestaan.
Myöhemmin päädyin itse assariksi ja luennoijaksi, joten tuli törmättyä plagiaatteihin sitten toisellakin puolen pöytää. Jo aiemmin mainitusta ohjelmointitehtävien palautusjärjestelmästä löytyi tuolloin ominaisuus, jossa aloittamalla tehtävien palautus juuri ennen deadlinea (klo 6.00 tiistaiaamuna) järjestelmä salli tehtävien palautuksen vielä deadlinen jälkeenkin. Kuitenkin mallivastaukset tulivat tarjolle 6.05, joten toisesta välilehdestä/selaimesta sai sitten copattu koodin suoraan toiseen ja täydet pisteet kotiin. Tämän kun tekin pariin kertaan, niin opiskelijan koodit alkoivat niin sanotusti hyppiä silmille plagioinnin tarkastuksessa. Opiskelija päätyi puhutteluun luennoitsijan kanssa ja kertoi havainneensa järjestelmästä tällaisen “ominaisuuden” ja tietäneen, että kiinnihän siitä jää, mutta kokeilei silti. Tämä kauppatieteilijä sai sitten yrittää paremmalla onnella seuraavana vuonna.
Pari vuotta myöhemmin kävin lävitse Object-oriented programming techniques -kurssin harjoitustöitä ja pisti silmään, että kymmenien opiskelijoiden joukosta vain kaksi oli käyttänyt do-while-rakennetta pelkän whilen sijaan. Tarkastin koodit tarkemmin ja nehän olivat samat lukuun ottamatta muutamaa ylimääräistä rivinvaihtoa. Kurssin vastuuhenkilö otti kaverit puhutteluun, ja jotta he pystyisivät kurssin läpäisemään täytyisi heidän tehdä kolmanteen harjoitustyöhön graafinen käyttöliittymä, joka ei ollut pakollinen vaatimus. Kaksikko palauttikin työn jossa oli GUI, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä koko kurssin asian kanssa, joten hylkäsin koko projektin.
Tällaisia muistoja itselleni tuli mieleen tällä erää. Ei plagiointi minnekään kanna. Huijaaja jää kiinni jossain vaiheessa elämäänsä ja sillä siisti. Ei yhtään himottaisi olla Huhtasaaren housuissa tällä hetkellä. Parhaiten ihminen oppii tekemällä itse. Jos ei ole valmis tekemään työtä asioiden eteen, ei kannata tavoitella kovinkaan korkealla.