Totaalikieltäytyjä vs. Jehovan todistaja

24. helmikuuta 2018 - 19.25

Eilen pamahti aikamoinen uutispommi, eikä se tällä kertaa ollut Saksan voitto Kanadasta olympialätkässä, vaan hovioikeuden vapauttama totaalikieltäytyjä. Suomessa on vuosittain kymmeniä ihmisiä, jotka eivät halua tarttua aseeseen, mutteivät myöskään halua käydä siviilipalvelusta. Nämä totaalikieltäytyjät käyvät sitten istumassa vankeustuomion.

Suomessa on kuitenkin useita ryhmiä, joiden ei tarvitse mennä vankilaan, vaikkeivat haluaisikaan käydä armeijaa tai suorittaa siviilipalvelusta. Ahvenanmaalaiset, naiset ja Jehovan todistajat on vapautettu asevelvollisuuden suorittamisesta. Aiemmin Jehovan todistajat joutuivat vakaumuksensa vuoksi linnaan, mutta heidät vapautettiin asevelvollisuudesta 1987. Nyt hovioikeus on linjannut, että myös muu vakaumus on hyväksyttävää.

Tätä samaa vetoomusta on käytetty aiemmin ties kuinka monta kertaa, mutta oikeus on ollut aina sitä mieltä, että linnaan joutuu kuitenkin. Niin kuin nytkin oli käräjäoikeuden päätös, mutta hovioikeus tämän kumosi. Asia tultaneen vielä käsittelemään korkeimmassa oikeudessa.

Maailma on siis muuttunut 30 vuoden aikana. Nykyisin tasa-arvon käsite otetaan vakavammin, eikä enää pystytä katsomaan sormien läpi, kun lain pykäliä tulkitaan kyseenalaisesti. Uskonnollinen vakaumus laittaa Jehovan todistajan ja muun uskontokunnan edustajan tai ateistin eriarvoiseen asemaan. Tämä on luonnollisesti vastoin Suomen perustuslakia ja se on ollut sitä lain säätämisestä asti.

Toivottavasti tilanne tulee muuttumaan pian mahdollisen korkeimman oikeuden päätöksen tai yksinkertaisesti hallituksen lainsäädännön kautta. Vaihtoehtoja on oikeastaa kaksi: joko Jehovan todistajilta poistetaan erioikeus tai se annetaan muillekin. Ensimmäisessä ei olisi sinänsä mitään ongelmaa, sillä Jehovan todistajat suorittavat siviilipalvelusta maailmalla muissa valtioissa täysin kivuttomasti ja myös Suomessa jotkut todistajat käyvät sivarin, eikä se aiheuta heille ongelmia esimerkiksi karttamisen muodossa.

Jos kuitenkin päädytään vaihtoehtoon, jossa mikä tahansa vakaumus riittää skippaamaan asevelvollisuuden ollaankin jännän äärellä. Tämä olisi tietysti ihmisoikeuksien puolesta parempi ratkaisu, mutten usko, että hallitus tällaiseen lähtisi. Puolustusvoimat eivät oletettavasti arvostaisi ajatusta, jossa armeijan käyvien miesten lukumäärä laskisi. Naisten määrään tällä ei varmaankaan hirveästi ole vaikutusta, vaikka nytkin osa naisista käy armeijan vain sen takia, että miestenkin täytyy. Ovat solidaarisia.

Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla mihin hovioikeuden päätös tulee johtamaan.

Sotilaat rannalla

Lisää uusi kommentti