Työkö itseisarvo?

17. lokakuuta 2013 - 21.53

Ossi Mäntylahti julisti Twitterissä viime viikolla kuinka “me Kokoomuksessa uskomme siihen, että työ on itseisarvo. Ottamatta sen kummemmin kantaa onko koko käsitettä olemassa (muualla kuin abstraktilla tasolla), jouduin olemaan Ossin kanssa eri mieltä. Minun on vaikea nähdä, että kovin suuri osa meistä ihmisistä eläisi, jotta voisi tehdä töitä.

Linuxin vuosi

1. lokakuuta 2012 - 22.28

Viimeiset 10 vuotta on naureskeltu, olisiko ensi vuosi se, jolloin Linux löisi itsensä lävitse ja sen markkinaosuus kasvaisi nykyisestä noin yhdestä prosentista. Koko ajan on siis unelmoitu, että Linuxin käyttö kasvaisi työpöytäkäytössä, mutta nykyisessä maailmantilassa koko työpöytäkäytön käsite on hämärtynyt ja suhteellinen käyttö lienee vähenemään päin.

Hakkerietiikka

11. joulukuuta 2011 - 22.03

Tuli luettua Pekka Himasen (2000) kirjoittama Hakkerietiikka - ja informaatioajan henki ja täytyy myöntää, että tämä taisi olla tähänastisen elämäni merkittävin teos. Oletin kirjan olevan lähinnä nörttikirja, mutta enemmän tämä oli eettisten ja filosofisten - siinä missä kyllä tietoteknisten - kysymysten pohdintaa. Tai ehkä pikemminkin mallien esittelyä. Kommunismi ja kapitalismi saivat kyytiä informaation ja avoimen koodin/sisällön tieltä.