Blog
Olen tässä muutaman monikielisen videoblogauksen tehnyt noilta konserttimatkoilta, mutta kun nyt ihan ulkomailta asti pyydettiin jotain vastaavaa, niin pakkohan sitä oli sitten jotain keksiä :)
Elikkä tässä on nyt sitten englantia ja suomea taitavasti sekaisin selostava kertomus kuinka Kubuntu Linux asentuu tulen uuteen Lenovon IdeaPad-kannettavaan.
Ei se Windows kasi ole kyllä meikän juttu ollenkaan. Saattaa tulla videoltakin ilmi. Kone päätyi lopulta uudelle omistajalleen ja ainakin vielä kaikki ovat olleet onnellisia. Kopautanpa puuta.
Taas kerran pyörin tänään ympäri työhuonetta ja rakensin mielessäni tieteellistä artikkelia eteenpäin. Sitten silmäni osuivat huoneeni seinällä olevaan Tyler Knott Gregsonin runoon, joka kertoo suudelmasta.
Jäin pohtimaan suutelemista ja totesin ajatuksissani, ettei ole intiimimpää tapaa kertoa toiselle kuinka paljon häntä rakastaa. Suudelma voi olla merkkinä ystävyydestä. Se voi kertoa intohimosta, halusta. Silti, kertoessaan rakkaudesta on sen merkitys suurin. Suuteleminen on itsensä avaamista toiselle. Riisuutumista täysin paljaaksi ja antautumista toisen huomaan.
Suuteleminen on lähes täysin ihmisen etuoikeus, eivätkä muut eläinlajit sitä juurikaan harrasta. Suudelmia on kuitenkin lukemattomia erilaisia. On nopeita ja kosteita, pitkiä ja suolaisia. Huulien hellä kosketus kumppanin huuliin on kuitenkin merkittävä osoitus välittämisestä, rakkaudesta. Pretty Woman -elokuvasta minulle on jäänyt mielikuva, etteivät prostituoidut koskaan suutele, koska se on liian intiimiä. Totuus on varmaan erilainen, mutta silti ymmärrän elokuvan pointin täysin. Antautumalla suudelmaan asiakkaan kanssa antaa itsestään jotain, mitä ei välttämättä koskaan voi saada takaisin.
Parhaat suudelmat ovat niitä, jotka tulevat yllättäen. Ne voivat hetkessä muuttaa kaveruuden rakkaudeksi, riidan hellyydeksi, itkun nauruksi tai maanantain perjantaiksi. Suudelman voimaa ei voi kuvata sanoin, eikä suutelemaan voi opetella YouTube-videon avulla.
Suudelmalla osoitettu rakkaus on rakkaudesta syvällisintä. Se on enemmän kuin suutelijoidensa summa.
Olen opettanut yliopistolla siitä lähtien, kun minut 2008 palkattiin firmaan töihin. Muistan joskus ajatelleeni, ettei minua kiinnostaisi olla minkään kurssin assistentti, mutta niinpä vain vastasin myöntävästi välittömästi, kun minua pyydettiin pitämään ohjelmoinnin peruskurssin harjoituksia. Pitihän siinä itsekin opetella uusi ohjelmointikieli, muttas siitä se sitten joka tapauksessa lähti.
Saatuani dippatyön valmiiksi syksyllä 2009 pääsin, ja osin jouduin, opettamaan enemmänkin (tutkimuksen kustannuksella), mutta en minä siitä valittanut. Kirjoitin keväällä 2010 Ohjelmoinnin perusteissa käytetyn ohjelmointioppaan uusiksi Python kolmoselle ja tein siinä samassa paljon uusia viikkotehtäviä ja harjoitustyön. Sitten napsahti myös luennointivastuuta Olio-ohjelmoinnin kurssin muodossa.
Uusin sitäkin kurssia jonkin verran ja rakentelin kurssille luentoesimerkkejä ja lisäilin kaikenlaisia pieniä asioita kurssin repertuaariin. Nauhoitin luennot myös alusta lähtien ja tarjoan niitä nykyään YouTubessa. Kieltämättä tässä nauhoituksessa oli pientä alkukankeutta, mutta ulkoistettuani ongelman pariin kertaan opiskelijoille sain sopivat skriptit, joilla nauhoittaminen nykyään sujuu juuri halutulla tavalla.
Nyt sitten tänä syksynä opintojaksoni palkittiin vuoden parhaana. Yksi peruste kuului olevan tuo luentojen tarjoaminen tuubissa. Vaikka tässä palkittiin "vain" opintojakso ja vuoden luennoitsija -titteli meni vielä allekirjoittaneelta ohi, koen kyllä että opintojakso on tässä tapauksessa hyvin pitkälti yhtä kuin luennoitsija. Olen siitä 100 prosenttisesti vastuussa - niin hyvässä kuin pahassa. Haluan olla persoona, brändi. Oli miten oli, tämä kunnianosoitus tuli varsin puskista. Olin todella yllättynyt, kun huhut palkitsemisesta alkoivat kuulua korviini. Tietysti olen aina tähdännyt siihen, että saavutan palkinnon. Siihen opettajan kuuluukin tähdätä, jotta opettaminen ei ole vain "se pakollinen paha". Terve kilvoittelu parantaa opettamista.
Opettamisen parantamista voi tehdä tiettyyn rajaan asti sisäisestikin, mutta ulkoa saatu ärsyke, oppi, ei todellakaan ole haitaksi. Aloitin viime keväänä yliopistopedagogiikan opiskelun ja onhan siellä paljon oppinut uusia juttuja. Ehkä suurimmat opit ovat ihan pieniä, jotka ovat oikeille opettajille päivänselviä, mutta meillä epäpäteville niitä ei kukaan kerro, jos ei kursseja käy.
Olen myös hieman yllättynyt, että olen tässä nyt kahden kurssin aikana ollut ainut tietotekniikan opettaja, joka pedagogiikkaa opiskelee. Muilta koulutusohjelmilta tulee opettajia vaikka kuinka paljon tavoitteenaan parantaa opettamisensa tasoa. Tässä voisi olla pykälän verran parannettavaa.
Jottei fanta nyt ihan nouse päähän, niin täytyy taas astua alas norsunluutornista ja todeta, että paljon on vielä omassa opettamisessa parannettavaa. Todella paljon. En sitten tiedä miten kävisi, jos oikeasti joskus luennoisi sellaisesta asiasta, joka todella on lähellä sydäntä. Siitähän voisi syntyä vaikka mitä...
Ossi Mäntylahti julisti Twitterissä viime viikolla kuinka “me Kokoomuksessa uskomme siihen, että työ on itseisarvo”. Ottamatta sen kummemmin kantaa onko koko käsitettä olemassa (muualla kuin abstraktilla tasolla), jouduin olemaan Ossin kanssa eri mieltä. Minun on vaikea nähdä, että kovin suuri osa meistä ihmisistä eläisi, jotta voisi tehdä töitä. Varmasti on näitäkin ihmisiä, joille työ on yksiselitteisesti tärkein asia elämässä, mutta että koko puolue ajaisi työstä itseisarvoa?
Itse asiassa tuosta Ossin twiitistä ensimmäisenä minulle tuli mieleen neuvostoliittolainen sirpillä viljaa kaatava kolhoosin työntekijä. Siinä, jos missä, työ oli itseisarvo ja työn sankari oli koko valtakunnan sankari. Suuntaako Kokoomus nyt rankasti vasemmalle? ;)
Vaihdettuani Ossin kanssa asiasta muutaman twiitin, kumosi kaveri itsekin tämän ensimmäisen ajatuksensa (Kataisen ajatuksen?) toteamalla, että “Työ tuottaa myös yhteiskunnallista hyvää. Tämä on yksi syy miksi työ on itseisarvo.” Tällaisen kommentin jälkeen jäin sitten miettimään, että eikö se itseisarvo nyt sitten ollut tuo yhteiskunnallinen hyvä?
Vaikea olisi omalle kohdalle kuvitella, että perustaisin perheen, jotta voisin käydä töissä tai että onnellisuus (jostain muusta kuin työstä saatuna) ajaisi minut töihin koko päiväksi. Toisaalta minun on helppo kuvitella, että joku perustaa perheen, koska työstä saatu rahallinen korvaus mahdollistaa sen. Työ on omassa etiikassani välinearvo, jolla mahdollistetaan muita arvoja. Olivat ne muut arvot sitten onnellisuus - tai vaikka hedonistinen nautinto - koen ne joka tapauksessa työtä tärkeämmiksi. En jaa tätä Kokoomuksen arvomaailmaa, mutta tämä nyt ei sineensä tule yllätyksenä, kun en ole puoluetta vielä koskaan äänestänyt.
Tietysti, jos Ossi vain trollasi, niin nielin syötin ja koukun siimoineen päivineen, mutta eihän se olisi ollut ensimmäinen kerta… ;)
Luin tuossa heinä-elokuussa Dan Brownin Infernon ja pidin siitä. Se oli Kadonnutta symbolia parempi, mutta en kuitenkaan sanoisi, että välttämättä Meteoriittiä voittaisi. Ovat kuitenkin hieman erilaisia teoksia. Nyt työn alla on Da Vinci -koodi. Katsotaan saanko sitä luettua ennen joulua vai miten tämä kunto tässä nyt pomppii.
Aina, kun vain olen kyennyt, olen pyrkinyt jotain kirjoittamaan, suunnittelemaan tai edes raapimaan kasaan. Jotenkin nyt alkaa tuntua, että väitöskirjakin joskus oikeasti valmistuu, mutta ehken siitä puhu sen enempää kuitenkaan
Alkuvuodesta mainostin tulevaa novellikokoelmaa. Kirjoitin aikataulullisesti jotain juhannuksesta, mutta onneksi olin kaukaa viisas ja jätin vuosiluvun pois... Mutta mutta, on tässä edistystä tapahtunut kuitenkin. Mainitsin helmikuussa, että kasassa olisi tusinan verran tarinoita ja tavoite oli saada 20 lopulliseen kokoelmaan. Nyt tarinoita on kasassa 34 ja tarkoitus on edelleen saada 20 kansien väliin. Rupesin tässä kai hieman itsekriittiseksi saatuani arvokasta ulkopuolista palautetta. Eli sanottakaan nyt, että omasta laadunvalvonnasta menee tällä erää lävitse ehkä tusinan verran tarinoita. Eli vielä täytyy kirjoitella lisää ja hioa vanhemmista parempia. Työtä on siis jäljellä. Kiitokset tietysti täytyy nyt jo antaa kaikille, jotka ovat auttaneet minua tavalla tai toisella.
Alunpitäen kasassa oli lähinnä romanttisia tarinoita, mutta sittemmin mukaan on syntynyt paljon myös jopa tragediallisia yksilöitä, joten eiköhän lopullisessa paketissa ole mukana elämän koko ihanuus ja kurjuus kaikissa spektrin väreissä. Erotiikan ajattelin pitää tästä tarinakokonaisuudesta poissa, mutta en tietysti vielä tiedä mitä tulevaisuudessa keksin. Elämää ja erotiikkaa - vai miten Expert itseään joskus mainosti...
Summa summarum, toivottavasti tämä kokoelma joskus valmistuu. Joskus juhannuksena vaikka