Blog

On aika ennen ChatGPT:tä ja aika sen jälkeen. OpenAI julkaisi ChatGPT:n julkiseen käyttöön 30. marraskuuta 2022 ja saavutti alle viikossa miljoona käyttäjää. Reilussa kuukaudessa käyttäjiä oli sata miljoonaa ja nykypäivänä luku on lähellä miljardia. Ensimmäinen kaikille julkaistu versio oli 3.5 ja tätä ennen olivat tulleet versiot 1.0, 2.0 ja 3.0. Ne olivat lähinnä sisäiseen tarkoitukseen olleita kehitysversiota. OpenAI laski sen varaan, että syöttämällä aiemmin kehitetyille tekoälymalliratkaisulle enemmän koulutusdataa, tulisi mallista todella hyvä. Google oli julkaissut vuonna 2017 artikkelin, jonka pohjalta OpenAI lähti kehittämään omia parannuksiaan Googlen ratkaisuun. OpenAI julkaisi oman tutkimusartikkelinsa 2018, missä he argumentoivat oman GPT-mallinsa puolesta. GPT-1 handlasi 117 miljoonaa parametriä (yksikkö, jota käytetään kuvaamaan AI:n laajuutta).

GPT-2 koulutettiin 8 miljoonalla webbisivulla ja se handlasi 1,5 miljardia parametriä, muttei vieläkään räjäyttänyt pankkia vaikka oli huomattava parannus ensimmäiseen malliin nähden. Mallin koulutus söi laskentatehoa 43 tuhannen dollarin edestä. Ei siis aivan hirveästi vielä tässä välissä, mutta kertoi siitä, että yhden koodarin startupilla ei enää olisi varaa lähteä rakentamaan tällaista tyhjästä. Massia tarvittaisiin jo pelkän sähkölaskun maksamiseen niin paljon, että sijoittajia olisi pakko hankkia.

GPT-3 handlasi jo 175 miljardia parametriä ja koulutuskustannuskin alkoi pyöriä jo miljoonissa. Malli olikin sitten huomattavan hyvä. OpenAI:n ajatus siitä, että syöttämällä valtavasti koulutusdataa mallille, saataisiin siitä hyvä, näytti toimivan oikein hyvin.

GPT-4 oli ensimmäinen malli, jota sai aluksi rahaa vastaan ja sen koulutukseen oli käytetty jo yli sata miljoonaa dollaria – lähinnä sähkölaskua maksellen. Parametrejä mallissa oli yli biljoona. Tässä vaiheessa skaalautuvuus ei enää tuonutkaan samanlaista hyötyä, ja vaikka GPT-4 oli selkeästi markkinajohtaja ilmestyessään, toivat kilpailijat myös omia mallejaan jo tarjolle ja kilpailuvalttia ruvettiin hakemaan muilla keinoilla kuin vain syöttämällä enemmän koulutusdataa ja lyömällä enemmän parametrejä malleille.

Ja sitten olemmekin jo vaudikkaasti ajassa, jossa miljoonat ihmiset käyttävät tekoälyratkaisuja päivittäin. Tekoälyllä generoidaan hassuja kuvia, mainoksia, musiikkia, ohjelmakoodia, puheita, taidetta, videoita – ihan mitä mieleen juolahtaa. Haluatko kuvan perheestäsi 1700-luvulla? Anna vastikään otettu kuva ja pyydä (tai käske) tekoälyä muokkaamaan se näyttämään 1700-luvun aateliselta. Tuntuuko, että haluaisit trancebiisin, joka kertoo Mäntsälästä? Promptaa se itsellesi muutamassa minuutissa. Puuttuuko sotaministeriltäsi logo? Sen saat kädenkäänteessä tekoälyltä.

Elämme siis aikaa, jossa markkinapuheiden mukaan tekoäly tehostaa elämäämme koko ajan. Näin koodarina voinkin kyllä todeta, että AI-kaveri on mukava apu debuggaamaan koodia. Samoin saan peliini kätevästi taustamusiikit, vaikken osaa itse säveltää nuottiakaan. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa, joka on varsin moninainen.

Aloitetaan jo mainituista sähkölaskuista. Lähes kaikki tekoälyfirmat pyörittävät bisnestään tappiolla. Ne haluavat olla voittajia ja nostaa sen jälkeen taksat vastaamaan kustannuksia – tai jos sattuisivat keksimään ratkaisun, joka kuluttaa vähemmän energiaa. Ihmiset tulee saada koukutettua palveluun niin kovasti, että kustannuksia voidaan nostaa, eivätkä käyttäjät enää pärjää ilman vieressä koodaavaa tekoälyagenttia tai silmänpohjakuvia tutkivaa lääkäri-AI:ta.

Tällä hetkellä rakennetaan uusia datakeskuksia pilvin pimein. Ne haukkaavat sähköä isosti ja kun sähköä tarvitaan nopeasti lisää, sitä tuotetaan helposti fossiilisilla. Datakeskus on pystyssä viikoissa ja ydinvoimalan rakentaminen viereen vie 10 vuotta, mutta kaasuturbiinivoimala voidaan kuskata paikalle varsin nopeasti. Maakaasun polttamisesta aiheutuvat haitat lähiseudulle jäävät sitten siellä asuvien ihmisten murheeksi, eivät tekoälyfirman.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on toki erittäin hiilivapaata sähköä ja viileää säätä, joten tänne on hyvä rakentaa datakeskuksia. Se on oikeasti ympäristöteko verrattuna niiden rakentamiseen Teksasiin tai Puolaan. Ongelmatonta se ei kuitenkaan ole. Lisääntyneen sähkönkulutuksen maksaa joku, enkä ole aivan varma, että se lasku menee näille datakeskusfirmoille. Tämä päätös on poliittinen.

Sivuhuomautuksena, vaikkei Suomeen tulisi yhtään datakeskusta lisää, tulee meidän silti vähintään tuplata sähkötuotantomme – todennäköisesti kolminkertaistaa, jotta pystymme omavaraisina yhteiskunnan sähköistyessä. Käyttämästämme primäärienergiasta yli puolet syntyy polttamalla jotakin (öljyä, hiiltä, puuta, päreitä) ja tämä synnyttää hiilidioksidipäästöjä.

Siinä missä energiantuotantomme on hyvin kotimaisissa käsissä (ja myös riippuvainen globaaleista öljymarkkinoista ja uraanin saamisesta), on tekoälymarkkina tällä erää yhdysvaltalaisten ja kiinalaisten yritysten temmellyskenttä. Eurooppalaiset mallit ovat aivan marginaalissa. Jos Kiinan valtio päättää, että Tiananmenin aukion tapahtumista ei puhuta, ei kiinalainen tekoäly sitten siitä puhu. Jos Musk päättää, että hän on maailman napa, on Grok sitten sitä mieltä. Historian väärentäminen ei ole ollut koskaan niin helppoa kuin nyt.

Tekoälymallit sisältävät vain bittejä – ainakin tekijöidensä mukaan. Niistä ei siis pitäisi pystyä kaivamaan ulos esimerkiksi mitään jo luotua artistista teosta. Kuitenkin tutkijat ovat onnistuneet kirjoittamaan 96% Harry Potterista pelkän tekoälyn avulla. Tekoälyllä luodut markkinointimateriaalit ovat pois graafisen suunnittelijan työstä – ja samalla palkasta. Koodarille ei enää ole töitä, kun AI-agentti hoitaa hommat. Musiikin tekijän ei tarvitse enää osata soittaa eikä laulaa, sillä tekoäly hoitaa koko homman – tarvittaessa sanoittaa myös koko biisin, joten sinun tarvitsee vain pyytää haluamasi kaltainen laulu. Kuulostanko luddiitilta?

Tämä on varsin mielenkiintoista kehitystä. Jäänkö minä ohjelmoinnin opettajana työttömäksi, kun meitä koodareita ei enää tulevaisuudessa tarvitakaan? Tätä olen nyt miettinyt ensimmäisen kerran vuonna 2026. Aika näyttää miten käy. Toisaalta esimerkiksi pelaajien keskuudessa ei arvosteta pelejä, joissa on esimerkiksi tekoälyllä generoitua grafiikkaa. Ehkä näemmä tulevaisuudessa peleissä luomuleiman? "Tämä peli on 100% ihmisten tekemää!"

Jos ajattelen musiikin tekemistä, niin onhan tässä kaikenlaista tapahtunut. Muusikon ei ole enää vuosikymmeniin tarvinnut osata soittaa mitään soitinta, sillä musiikinteko-ohjelmistot ovat tarjonneet sampleja erilaisista soittimista ja myös digitaalisia versiota näistä pilvin pimein. Musiikin tekeminen on vahvasti ollut tietokoneen ääressä istumista, ei nuottien kirjoittamista ja viulunsoiton opettelua. Tekoäly vie tätä askeleen pidemmälle – joskin sillä erotuksella, että koulutusmateriaalien ei-vapaaehtoisille tarjoajille, ei makseta mitään.

Tämä avaa myös monia ovia huijaamiselle. Akateemisessa maailmassa liian monet opiskelijat palauttavat tehtäviä, jotka on tehnyt tekoäly osin tai kokonaan. Opettajat lukevat sitten niitä tai laittavat tekoälyn arvostelemaan työt. Olemme palanneet monessa suhteen taaksepäin opetusmetodeissa, sillä joudumme vaatimaan kursseilla tenttejä, jotka tehdään perinteisesti ilman pääsyä internetiin. On lukuisia tutkimuksia, joissa kerrotaan kuinka opiskelijat saavat viikkotehtävistä täysiä pisteitä, mutteivät osaa tentissä yhtään mitään.

Tämä vaikuttaa myös kaikkeen työhön, jota teemme. Koodari voi antaa oma ohjelmointitaitonsa rapautua, sillä kone hoitaa hommat. Lääkärin diagnosikyky heikkenee, kun kone hoitaa diagnoosit. Kielitaito rapistuu, kun kone kääntää sisällön jo valmiiksi ymmärretylle kielelle. Emme enää jaksa painia suurten datamassojen kanssa (esim. 3 sivun artikkeli Suomen kuvalehdessä), sillä tekoäly voi koostaa meille siitä kahden lauseen yhteenvedon. Oppiminen ylipäätään on tämän hetkisten tukimusten mukaan tehokkaampaa ilman tekoälyä, kuin vain lukemalla, mitä tekoäly meille tarjoaa. Aivojen itsensä muodostamat yhteenvedot opettavat meitä enemmän kuin tekoälyn tekemät. Oman neuroverkon kouluttaminen korvien välissä on hyödyllisempää kuin OpenAI:n neuroverkon käyttö.

Jos somen räjähdysmäinen käyttö ei tehnyt nuorisomme Pisa-tuloksille hyvää, kannattaa ehkä kysyä, mitä tekoälyn käyttö tekee niille?

Tekoälyä voidaan käyttää myös esimerkiksi ihmisterapeutin korviikkeena ja joillekin se voi olla elämän pelastava asia. Toisille sitten taas ei. Ihmiset ovat erilaisia. Nyt tekoäly on kuitenkin jo vastuussa useammasta kuolemantuottamuksesta – jopa itsemurhaan kannustamisesta. Tällaisia asioita kukaan ei halunnut, kun laajoja kielimalleja ruvettiin kehittämään, mutta tällaiseen maailmaan olemme kuitenkin päätyneet.

Teemme ihmiskunnan suurinta ihmiskoetta ilman, että tähän on haettu minkäänlaista lupaa miltään eettiseltä komitealta.

Palataan vielä lopuksi termiin tekoäly. Onko se älyä? Kyllä ja ei. Jutellessasi tekoälyn kanssa on välillä vaikea hahmottaa, ettei ruudun toisella puolen ole ketään ihmistä. Siellä on vain todennäköisyyslaskentaa. Jos mitä kirjoitan ruudulle "moi", kannattaa tekoälyn vastata siihen "hei" 63,2 prosentin todennäköisyydellä. Tätä ajatusta on nyt skaalattu ylös isosti. Jotkut ovat jo sitä mieltä, että olemme saavuttaneet yleisen tekoälyn tason, mutta itse en siihen kuulu. Enkä näe, että LLM voisi koskaan olla yksinään tekniikka, jossa tekoäly saisi samat kognitiiviset kyvyt kuin ihminen, mutta se on varmasti osa sitä prosessia, jolla rakennamme entistä paremman tekoälyn ja mahdollisesti saavutamme singulariteetin. Onko se sitten tavoiteltava asia? Itse haluaisin ajatella ettei. Pidän ajatuksesta, jossa me ihmiset olemme älykkäimpiä tuntemiamme olentoja.

Todettakoon vielä, että tekoäly on meillä nyt käytössä, eikä henkeä pysty enää tunkemaan takaisin pulloon. Ongelmia on edessä varmasti paljon, mutta ehkä hyödyt kuitenkin ylittävät haitat? Ehkä.

Minua on nyt jo vuosia häirinny, että saittini on ollut hieman retuperällä. Suorituskyky on kärsinyt, teema on hieman korruptoitunut ja tiedostojärjestelmässä on sinne kuulumattomia tiedostoja.

Nyt kevätflunssan aikana rupesin juttelemaan Copilotin kanssa (MS, ei Github, käyttää ChatGPT:tä), että saisiko nämä ongelmat korjattua. Tarkoitukseni oli suorittaa datamigraatio vanhasta Varbase Drupal -asennuksesta uuteen puhtaaseen Drupaliin. Myöhemmin kuitenkin huomasin, että olin ottanut käyttöön Drupal CMS -jakelun, joka on ikään kuin Drupalin oma Varbase – tai Drupal installaatio, joka on hyvin WordPressin tuntuinen. Ja tämän sanon vain positiivisessa mielessä, sillä en voi sietää Wordpressiä. Nämä ovat vähän kuin Bemari vs. Lada. Tämä Drupal CMS tarjoaa kuitenkin käytännössä kaiken tarvittavan out-of-the-box. Asensin lähinnä Colorbox-moduulin ja sillä siisti.

Ongelmana oli kuitenkin rakentaa migraatioskriptit, jotta data liikkuisi vanhasta tietokannasta tuuteen. Copilotilla meni muutama tunti ennen kuin se sai hallunisoitua mitään, mitä pystyi ajamaan kaatumatta – ja kyseessä oli pelkkien YAML-määritysten kirjoitus. Välissä ChatGPT innostui jo kettuilemaan minulle siitä, ettei saanut itse tuotettua toimivaa koodia.

Image

Lopulta kuitenkin sain siirrettyä sisällöt, eli n. 600 sivullista dataa sivustolta toiselle. Copilot ei kuitenkaan kyennyt tekemään sellaista määritystä, että eri sisältötyypit olisi erotettu toisistaan. Eli käytännössä sain 600 blogipostausta, joista sitten poistin väärän tyyppiset sisällöt käsin. Tämän lisäksi sain vietyä mediakirjaston uuteen saittiin.

Manuaalisena työnä loin sitten uudestaan muun sisällön kuin blogaukset. Tämän saman tein myös siirtyessäni Drupal seiskasta kasiin. Ongelmia oli saada myös Varbase mediat nodejen sisällössä muuttumaan oikeaan tyyppiin. Onneksi tätä ei tarvinut tehdä käsin, vaan Copilot kirjoitti skriptin jolla homma hoitui. Myöhemmin huomasin, että skripti muutti yhden noden sisällössä olevat kuvat aina samaksi kuvaksi. No, käsin piti vielä korjata ne nodet, joissa oli yli yksi kuva sisällössä.

Niin, eli siis tarkoitus oli ottaa käyttöön hyvin minimalistinen Drupal, mutta epähuomiossa olin valinnut Drupal CMS:n, kun composerilla homman asensin. Tämä kyllä toimii ihan hyvin, mutta jännittää, että tuetaanko tätä sitten enää 10 vuoden kuluttua? Yhden ikävän puolen tässä kuitenkin huomasin ja se oli, että Block content -moduulin asentaminen rikkoo koko tietokannan ja pistää sivuston tarjoamaan pelkää virhettä. Ei suoranaisesti ollut se juttu, mitä halusin. Koetan nyt pärjätä ilman. Tässä CMS-jutussa ehkä siihen onkin jokin toinen keino?

En myöskään tuonut blogin kommentteja uuteen asennukseen. Osa kommenteista oli jo vaurioitunut jossain päivityksessä (D6->D7->D8/9/10), joten aloitetaan tyhjältä pöydältä. Jos joku nyt näkee tarpeelliseksi kommentoida mitään?

Teemaakaan en rakentanut kovinkaan paljoa. Tämä on Oliveron päälle rakennettu ja hieman kustomoitu. En ihan kaikesta tykkää ja joskus teen vielä pareman. Jos vain jaksan.

Eilinen keikka nosti esiin kolme asiaa. Ensinnäkin tajusin vasta nyt kuinka paljon lavalta puuttuu Marien nukuttua pois. Olen nyt nähnyt Roxettea terveellä Mariella, huonokuntoisella Mariella, Helena Josefssonilla ja nyt Lena Philipssonilla. Vaikka Marie 10 vuotta sitten talutettiin lavalle ja hän lauloi kaiken istuen, oli esiintyminen – ennen kaikkea tietysti ääni – voimakkaampaa kuin Helenalla ja Lenalla yhteensä. Eikä nyt siis pidä ajatella, että kumpikaan näistä leideistä olisi huono, päinvastoin. Molemmilla on hyvä ääni ja osaavat esiintyä, mutta eivät pärjää Marielle.

Enkä oikein ymmärrä näitä tämän kiertueen sovituksia ja miksauksia. Stars ja Listen To Your Heart olivat todella hyviä. Vulnerable ja Almost Unreal toimivat vallan mainiosti, mutta She’s Got Nothing on ja Milk And Toast And Honey taas eivät todellakaan. Ja keikka aloitetaan The Big L.:llä. How about no?

Toinen huomio. Olipas jännittävää käydä oman jälkikasvun kanssa katsomassa Roxettea. Felix sanoi tykänneensä kyllä (, mutta oli niin pimeää, että alkoi väsyttää). Katsotaan josko lähtee toistekin.

Niin ja se kolmas pointti? Roxette on Roxette vaikka spektaakkelista puuttuukin vähintään 50 prosenttia.

Onhan tässä elämän aikana tullut aika monta kirjaa luettua, mutta talvella läpikäymäni Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja kuuluu tärkeimpien lukemieni kirjojen joukkoon. Toimittaja Michaeleen Doucleff huomasi kasvattaessaan omaa tytärtään, ettei se ollutkaan niin helppoa, kuin kirjoissa kerrottiin. Hän lähti tutkimaan asiaa; mitä oli tapahtunut lasten kasvattamiselle viimeisen 100 vuoden aikana. Miten me länsimaissa teimme asiat erilailla kuin muulla? Doucleff haastatteli alan tutkijoita ja kävi asumassa niin Meksikossa, pohjoisessa Kanadassa kuin Afrikassakin ja tutkimassa, miten ihmisryhmät kasvattavat  jälkikasvuaan, kun ne eivät vielä ole altistuneet länsimaisille tavoille (, joista monille ei ole mitään perusteita!).

Itseäni eniten kiinnosti ja ihastutti kertomus inuiittiyhteisön parista. Inuiitit eivät korota ääntään. He eivät koskaan huuda lapsilleen. Kirjassa kerrotaan yhdestä kohtauksesta, jossa aikuinen korotti ääntään ja lapset nauroivat hänelle, sillä hänestä oli tullut vauva. Vain vauvat ovat niin sivistymättömiä, etteivät osaa puhu rauhallisesti.

Tämä on tärkein oppi, jonka olen yrittänyt imeä omaan kasvatukseeni (sanoinkin Felixille, että sanoo minua vauvaksi, jos huudan). Sellaista tilannetta ei ole, jossa lapselle tarvitsisi huutaa. (Jos lapsi on juoksemassa punaisia päin auton alle, huudan, mutta se ei tarkoita, että näin tarvitsisi tehdä, vaan että kasvatus on jo aiemmin mennyt hieman reisille. Hyvin kasvatettu lapsi tuntee liikennevalot ja ymmärtää autojen vaarat tai on niin nuori, ettei kuulu tien lähellekään.) Tämä ei millään muotoa ole helppoa. Kyllä lapset minua vetävät hiuksista, nipistelevät ja heittelevät kengillä munille. Useimmiten vahingossa, mutta välillä myös tahallaan. Kysyy siis paljon tahdonlujuutta olla hermostumatta, mutta se on se esimerkki, jonka vanhempana haluan lapsille antaa ̣– kuten halusivat inuiititkin.

Toinen mielenkiintoinen juttu on vastuun antaminen. En millään muotoa halua olla helikopterivanhempi ja kirjassakin todetaan, että kolmevuotias on oiva apu tiskikoneen tyhjennyksessä ja vähän vanhempi lapsi siivoaa vessan mielellään saadessaan siitä vastuuta itselleen. Lapsi haluaa näyttää aikuisen silmissä kypsemmältä kuin on ja se mahdollistaa sen, että hän haluaa ottaa vastuuta ja sitä voi myös sopivalla tahdilla antaa. Tästä hyötyy niin lapsi kuin koko perhe.

Kirjassa on paljon kaikenlaisia käytännön vinkkejä. Osaa toimii suoraa, osaa voi muokata ja osa ei toiminut. Tämä on tietysti täysin yksilöllistä. Meillä sängynalusen tutkiminen mörköjen varalta ei johtanut rentoon siirtymään nukkumisen pariin vaan ajatukseen, että sängyn alla voi olla mörkö ja sen pelkäämiseen.

Olen itse joutunut opettelemaan aikuisiällä monet jutut, jotka olisi pitänyt oppia jo lapsena, joten haluan tarjota omille lapsille ympäristön, jossa myös lapset ovat mukana kodin tekemisissä ja saavat vastuuta. Itselleni maatilalla varttuessani kuului "miesten hommat", mutta nykypäivänä traktorin käsittely ei kuitenkaan ole se maailman tärkein taito – tiskaaminen, siivoaminen ja tasa-arvoinen yhteistyö ovat tärkeämpiä.

Kirjaa pystyi koko ajan lukemaan sekä peilaten omaan lapsuuteen että myös omaan rooliin kasvattajana. Tuplahyödyllistä, eikä tarvitse kaikkea käsitellä terapeutin kanssa! Suosittelen teosta siis niin nykyisille kuin tuleville kasvattajille, mutta myös niille, joka haluavat tutkailla omaa lapsuuttaan kirjan tarjoamien oppien läpi.

Katsoin Yle Areenasta Raha-Suomen jakson Nörttien kosto, jossa ei nyt oikeastaan kostettu mitään, vaan pikemminkin kerrottiin Suomen pelialan kehityksestä. Tuli hyvä mieli.

Vaikken olekaan suoranaisesti osa tuota tarinaa, jäin väkisinkin miettimään omia pelijulkaisuja vuosituhannen vaihteesta. En osannut koodailla tuon taivaallista, mutta intoa riitti. Julkaisin EduskuntaManagerin ja myöhemmin FormulaManagerin. Sain välillä hyvinkin ylistävää (kirjaimellisesti) fanipostia ja lukioon mennessä luokkalainen oli silmät teevateina kuultuaan, että olin koodannut EduskuntaManagerin. Peli pääsi tuolloin MikroBitin päivän peliksi ja kuukauden ladatuimpien joukkoon ja sai maininnan paperisessa lehdessä.

Näin jälkikäteen ne tuntuvat isoilta meriiteiltä. Silloin ne olivat lähinnä iloisia sattumuksia. Tienasin muutaman euronkin peleillä (todellakin vain muutaman, ei niillä montaa pizzaa ostaisi).

Sitten aloitin yliopiston ja opin etten osaa juurikaan koodata ja kiinnostuin webbidevaamisesta ja kirjoittamisesta. Pelikoodaus jäi. Yritin 2010 kuitenkin alkaa kasaamaan FormulaManagerille jatkoa selainympäristöön ja projekti oli parhaimmillaan jo siinä vaiheessa, että se oli täysin pelattavissa, mutta se kuitenkin kuoli sillä erää. Osin ajan puutteeseen, osin oman osaamisen vajavaisuuteen.

Samaan aikaan tekniikka kuitenkin kehittyi ja ensin tulivat monet avoimen lähdekoodin JS-peliframeworkit ja sitten Godot. En oikein koskaan ole ollut kiinnostunut maksullisista ja/tai suljetun lähdekoodin tuotteista, joten Unityn käyttö oli kohdallani vähäistä. Mutta Godot on juuri sitä mitä tarvitsin kiinnostuakseni taas pelien tekemisestä. Tällä erää ensimmäinen Godot-projektini on valmistumassa julkaistavaksi peliksi ja ideoita on useaan muuhunkin tekeleeseen.

Harmikseni olen koko ajan kiinnostunut kymmenistä eri jutuista (muutamia mainitakseni: käsikirjoitin tässä loman aikana Aku Ankka -tarinan, väkerrän tietokirjaa uskontoihin liittyen, rakennussuunnitelmat uuteen sänkyyn ovat olemassa, radiokuunnelma on ideointivaiheessa...). Itseltäni ei kyllä tekeminen tekemällä lopu. Eipähän ainakaan ole tylsää :)