Gessle!!!
Torstaina käytiin Maran kanssa Gessleä kattomassa Tavastialla. Matka taittui autolla varsin nopsasti Helsinkiin asti, mutta keskustassa tuli sitten käännyttyä yksi risteys liian aikaseen ja sen jälkeen sompailua kesti puoli tuntia. Kyllä se on vaan ällöttävä kaupunki kaiken kaikkiaan. No kartalla kuitenkin piirrettynä reitti, joka tuli ajeltua (klikkaamalla suurempi ruutu). Siniseen pisteeseen tähtäsin ja vihreään päädyimme...
No, lopulta pääsimme kuitenkin Tavastialle odottelemaan keikan alkua. Näkihän siinä sitten tuttuja samalla. Lämppärinä oli Martinique. Vaikka hän kritiikkiä saikin osakseen, niin kaipa sitä huonompikin ukko olisi voinut lämppärinä olla. Kympiltä Gessle - Ruotsin lahja musiikkimaailmalle - nousi lavalle ja puolitoista tuntinen setti alkoi. Tulihan sitä sitten hypittyä, pompittua ja hoilattua - meno oli mahtavaa. Paras keikka missä olen ikinä ollut. Napsin kännykällä muutaman huonon kuvankin.
Biisivalinnat olivat kyllä hieman liian Roxette-painotteisia ja varsinkin Silly Reallyä jäin kaipaamaan, mutta toisaalta 7Twenty7, Opportuniny Nox ja She Doesn't Live Here Anymore rokkasivat aivan fantastisesti. Olisin varmaan maksanut uuden tiketin pelkästään 7Twenty7:n uusinnasta... Toivottavasti Tukholman keikasta julkaistaan Blu-ray-taltiointi, DVD nyt vähintään.
Oli miten oli, niin reissu oli mahtava! Toivottavasti Roxette herännee ensi vuonna. Sitten sitä vasta täällä kattoon hypitäänkin 
Päävalikko
Blogitägit
Tuetut blogit
Muutama sattumanvarainen blogitus. Linkit avautuvatten uuteen selaimeen/välilehteen.
Maailmanmenoa vapaassa maailmassa
Uusimmat kommentit
- Se on sitä itteään! 2 viikkoa 2 päivää sitten
- Kaunis talvimaisema. 2 viikkoa 2 päivää sitten
- Mäkin olin tuol laival kaks 2 viikkoa 2 päivää sitten
- Olis ehkä pitäny sittenkin 3 viikkoa 4 päivää sitten
- Saattohan se olla, että kun 3 viikkoa 4 päivää sitten
- Oliko lautase loppu kun piti 3 viikkoa 5 päivää sitten
- En kyl valitettavasti saanu.. Yksi kuukausi 1 päivä sitten
- Sydän Tuiskulle! :D Saitko Yksi kuukausi 3 päivää sitten
- No laivalla kiersi Yksi kuukausi 3 päivää sitten
- Sielä on muumeja! Yksi kuukausi 3 päivää sitten
Lisää uusi kommentti