Roxette

Nytpä on Gesslen Gessle Over Europe konserttitaltiointi katottu ja kyllähän keväiset keikkamuistot palautuivat iloisesti mieliin. Aivan mahtavaa settiä! Kuvanlaatukin oli DVD:ksi aikas hyvää - toivottavasi Blu-ray julkaisu näkee vielä päivänvalon. Hukkaanhan ne HD-kamerat muuten ovat menneet.

Hyvin oli videomateriaaliakin miksattu. Varsinkin (I'm Not Your) Steppin' Stone koveribiisin lookki oli mahtava! Opportunity Nox sitä vastoin vähän vaisu, mutta musiikkipuoli on kyllä kaikissa kohillaan. Meikä diggaa niin pirusti - ihan paras ikinä!

Roxetten studioalbumit tulevat ensi viikolla ulos remasteroituna. En ensin niitä meinannut ostella, mutta kun lueskelin DailyRoxetten arvostelun kiekoista, niin kylläpä rupesi sitten himottamaan... Joten CDON saapi töitä.

Tarkoitus oli tässä kuitenkin kirjoittaa enemmänkin hyvästä musiikista, joten aloitetaan.

Roxette - Crash!Boom!Bang! (1994)

En usko, että koskaan tulee albumia, joka voisi olla parempi kuin C!B!B! Roxetten viides studioalbumi on ehdottomasti bändin täyteläisin kokonaisuus. Ei sillä, että mikään albumi olisi sekava, mutta tämä on ehjin. Musiikki on kypsää, sopivan synkkää ja levy on tuotettu täydellisesti. Poppialbumiksi C!B!B! on hieman pitkä. Yli tunnin soitantaan (15 biisiä) mahtuu hyvinkin erilaisia kappaleita. Gessle aikoinaan totesi, että albumi on kuin kokonainen konsertti, jossa keskellä on pari akustista numeroa. Albumi todellakin toimisi kokonaisena konserttina.

Englanniksi ei pop-musiikkia juuri pysty kirjoittamaan paremmin. Ruotsiksi ja suomeksi pystyy, mutta esimerkiksi levyltä löytyvä I'm Sorry on parhaita biisejä, joita Gesslen kynästä on koskaan irronnut. C!B!B! on niitä täynnä. Fireworks, Sleeping In My Car, What's She Like? ja I Love The Sound Of Crashing Guitars, mainitakseni muutamia. Listan viimeinen kuvaa Roxette-aikakautta kyllä hyvin. C!B!B!:n jälkeen kitarapainotteisuus siirtyi enemmän tietokoneella työstettyy materiaaliin, mikä tietysti oli sääli.

Pimenevä hiljain syysilta: Crash!Boom!Bang! soimaan ja makoilemaan sängylle. Mieleen palautuu paljon kauniita muistoja, haikeita ja ajatuksia ja nuoruuden unelmia. Taustalla pyörii kuitenkin ajatus, että on kyllä aivan pirun hyvää musaa. Paras, koskaan, ikinä.

Per Gessle - Mazarin (2003)

Gesslen soolosta kirjoittelinkin jo joskus arvostelun, mutta mainittakoon vielä sen verran, että edelleen pidän tätä albumia törkeän hyvänä ja tässä jos missä on niitä kauniita ja koskettavia lyriikoita ruotsiksi.

Roxette - Look Sharp! (1988)

Kaksi Roxette-albumia on ylitse muiden ja tämän listan kolmatta sijaa pitäneekin sitten Look Sharp! Roxetten läpimurtokiekkohan tämä oli aikoinaan. 80-luvulla tehtiin paljon hyvää musiikkia ja Look Sharp! heijastaa aika hyvin sen ajan pop-musiikkia. Syntikalle löytyy käyttöä, eikä sähkökitaraan ole unohdettu. Kasari on pop.

The Look porskuttaa edelleen yhtenä parhaista Roxette-ralleista ikinä. Sen lisäksi levylle käytiin nauhottamassa muun muassa kolme kipaletta englantilaisten "huipputuottajien" kanssa ja tarkoitus oli, että ne olisivat olleet sitten niitä suurimpia hittejä. Toisin kuitenkin kävi, mutta itse pidän Chancesistä ja View From A Hill:stä kuitenkin varsin paljon. Energiaa näissä on mukana vaikka muille jakaa, niinkuin on tietysti koko albumissa. Paras formaatti levylle lienee kuitenkin vinyyli, koska kansitaiteet toimivat paremmin 12":lla paperilla kuin CD:n pienissä papruissa.

Olkoot listauksessa tällä kertaa kolme levyä. Rannalle jäivät paikkaansa odottamaan kuitenkin muun muassa seuraavat suuruudet. Eläkeläiset - Pahviche, Per Gessle - Party Crasher ja Gyllene Tiderin Återtåget. Varsinkin Gesslen uusin soolo on kovassa nosteessa meikän listoilla.

Ensikertaan.

Torstaina käytiin Maran kanssa Gessleä kattomassa Tavastialla. Matka taittui autolla varsin nopsasti Helsinkiin asti, mutta keskustassa tuli sitten käännyttyä yksi risteys liian aikaseen ja sen jälkeen sompailua kesti puoli tuntia. Kyllä se on vaan ällöttävä kaupunki kaiken kaikkiaan. No kartalla kuitenkin piirrettynä reitti, joka tuli ajeltua (klikkaamalla suurempi ruutu). Siniseen pisteeseen tähtäsin ja vihreään päädyimme...

No, lopulta pääsimme kuitenkin Tavastialle odottelemaan keikan alkua. Näkihän siinä sitten tuttuja samalla. Lämppärinä oli Martinique. Vaikka hän kritiikkiä saikin osakseen, niin kaipa sitä huonompikin ukko olisi voinut lämppärinä olla. Kympiltä Gessle - Ruotsin lahja musiikkimaailmalle - nousi lavalle ja puolitoista tuntinen setti alkoi. Tulihan sitä sitten hypittyä, pompittua ja hoilattua - meno oli mahtavaa. Paras keikka missä olen ikinä ollut. Napsin kännykällä muutaman huonon kuvankin.

Biisivalinnat olivat kyllä hieman liian Roxette-painotteisia ja varsinkin Silly Reallyä jäin kaipaamaan, mutta toisaalta 7Twenty7, Opportuniny Nox ja She Doesn't Live Here Anymore rokkasivat aivan fantastisesti. Olisin varmaan maksanut uuden tiketin pelkästään 7Twenty7:n uusinnasta... Toivottavasti Tukholman keikasta julkaistaan Blu-ray-taltiointi, DVD nyt vähintään.

Oli miten oli, niin reissu oli mahtava! Toivottavasti Roxette herännee ensi vuonna. Sitten sitä vasta täällä kattoon hypitäänkin

Näin siinä vain kävi, että tulin ostaneeksi ABBAa. Ihan pirun hyvää joogaa! Eihän ABBA nyt sentään Roxettelle pärjää, mutta kyllä hyvää musaa tuli Ruotsista jo 70-luvulta.

En ole vielä kerennyt kaikkea edes kuunnella, mutta törkeän hyviä ralleja on jo nyt tullut bongattua: King Kong Song ja Hasta Mañana ne vaan jaksaa luupata

Näillä mennään ja huomenna alkaa pääsiäis"loma"

Syntyipä kerran Ruotsinmaalla poika, joka ei kouluja juurikaan jaksanut käydä. Kuuntelemalla musiikkia ja lukemalla brittien musiikkilehtiä hän oppi puhumaan ja kirjoittamaan englantia ja siinä samalla perusti bändin, jolla dominoi Ruotsia 80-luvun alkupuolen. Bändin hajottua oli aika perustaa uusi ja tähdätä kansainvälisille apajille.

Ennen 90-luvun puoltaväliä uuden bändin kanssa oli julkaistu jo useita miljoonamyyntiin yltäneitä albumeita. Lopulta tämäkin bändi jäi ikävien sattumien kautta taka-alalle ja tilalle tuli sooloura. Ura ei olisi voinut paremmin alkaa. Ensimmäinen singlelohkaisu poiki Ruotsissa kuukausia kestäneen soittolistojen ja sinkkulistan ykköstilan, mahtavan kiertueen ja monen monta palkintoa.

Mies on koko elämänsä saanut tehdä juuri sitä mitä on halunnut. Voisiko sitä enää enempää vaatia? Tähän tahdon siis tähdätä itsekin - olla tekemisissä sellaisten duunien kanssa, mitä on kiva tehdä. Muistakaa muistuttaa, jos sen joskus unohdan.

Niin ja mieshän oli luonnollisesti Per Gessle

Musiikki on musiikkia ja musiikkivideoiden ei pitäisi vaikuttaa musikaaliseen nautintoon, mutta kyllähän ne velmut siihen vaikuttavat. Toiset musiikkivideot ovat onnistuneita, mutta suurin osa on mitäänsanomattomia. Mitkä videot ovat sitten parhaita?

Roxette - Dangerous (1989)

Paras video, ikinä, koskaan. Jos millään videolla voidaan visualisoida biisin tarjoamaa tunnetta, niin täällä. Dangerous on livevideo todella nopeilla leikkauksilla ja sujuvilla kameran käänteillä. Video on kuvattu Borgholmin linnassa Ruotsissa. Videossa näkyy paljon mukavia 80-luvun elementtejä ja kiertuemateriaali Look Sharp Live! -kiertueelta. Olisinpa saanut olla mukana...

Roxette - She Doesn't Live Here Anymore (1996)

She Doesn't Live Here Anymore on Roxetten kesäisin ja energisin kappale eikä vähintään siitä syystä, että musiikkivideossa on energiaa vaikka muille jakaa. Gyllene Tider porukka + Marie ja videon ohjaajaksi Jonas Åkerlund ja lopputulos on mahtava. Biisin tuottajanakin hääri joku muu kuin Clarence. Mahtava tatsi tässä.

September - Until I Die (2008)

On se ite rallikin hyvä, mutta video kanssa tämä biisi saa kyllä siivet selkäänsä. Viime aikojen parhaita oivalluksia. Kolahti saman tien kun ekaa kertaa Voicella näkyi.

On niitä paljon muitakin hyviä videoita, mutta nämä tulivat nyt mieleen tällä kertaa. Palaamme taasen.