Kirjallisuutta
Kyllä kyllä, kirjoja on tullut luettua ja nyt jopa muistan niistä mainita. Hällä väliä huomisella ja Pane mua olivat tällä kertaa luentavuorossa. Molemmat ovat ranskalaisten kirjailijoiden tekosia ja täytyy kyllä heti sanoa, että en ihan äkkiä patonkimaan kirjallisuutta tavaa.
Ensimmäinen kirja nyt vielä meni, mutta olihan sekin kyllä aika mitään sanomaton ja jotenkin tyhjä. Koko kirjan ajan tiesi mitä tulisi tapahtumaan, ja kun se lopulta tapahtui koko tilanne kuitattiin parilla lauseella. En arvostanu.
Pane mua oli nimestään huolimatta aivan täyttä sontaa. Vähän aikaa kirjaa luettuani muistin nähneeni kyseisestä teoksesta filmatisoinnin joskus yli kymmenen vuotta sitten. Jos näistä kahdesta on pakko valita, ottane leffa. Väkivallan ylistystä ja täysin järjetöntä tappamista vailla mitään moraalisia pohdintoja. Ei kolahtanut sitten yhtään.
Mutta eipä hätää, hyllyssä taitaa olla puolentusinaa lukematonta kirjaa ja uskoisin sieltä jotain laadukkaampaakin löytyvän. Jos ei niin ainakin haluaisin rakentaa kirjoille oikean kirjahyllyn...
Päävalikko
Blogitägit
Tuetut blogit
Muutama sattumanvarainen blogitus. Linkit avautuvatten uuteen selaimeen/välilehteen.
Maailmanmenoa vapaassa maailmassa
Uusimmat kommentit
- Se on sitä itteään! 2 viikkoa 4 päivää sitten
- Kaunis talvimaisema. 2 viikkoa 4 päivää sitten
- Mäkin olin tuol laival kaks 2 viikkoa 4 päivää sitten
- Olis ehkä pitäny sittenkin 3 viikkoa 6 päivää sitten
- Saattohan se olla, että kun 3 viikkoa 6 päivää sitten
- Oliko lautase loppu kun piti 4 viikkoa 4 tuntia sitten
- En kyl valitettavasti saanu.. Yksi kuukausi 3 päivää sitten
- Sydän Tuiskulle! :D Saitko Yksi kuukausi 5 päivää sitten
- No laivalla kiersi Yksi kuukausi 5 päivää sitten
- Sielä on muumeja! Yksi kuukausi 5 päivää sitten
Lisää uusi kommentti