Pizzaa!
Pizza on hyvää, joten aattelin testata vähän tätä kotileipomista. Denniksen ohjeista hioin kotioloon seuraavaa:
1 dl vettä
1 dl maitoa
0,1 dl öljyä
4-5 dl jauhoja
tilkka suolaa ja sokeria
hiivaa voi myös heittää muutaman gramman, mutta ei ole pakollista
Ensin kulhoon lotrataan vettä ja maitoa desilitra, sitten kaivetaan samanlainen määrä öljyä sekaan ja seuraavaksi... No, sitten huomataan, että sitä öljyä piti olla vain 0,1 dl, joten valutellaan ylimääräisiä takaisin ja ollaan onnellisia, että litkua ei vielä sekoitettu. Nesteisiin heitetään tietysti myös hiiva, jos sitä kyytiin laittaa. Seuraavaksi sitten jauhoja epämääräinen läjä ja muut rojut sekaan myös. Jos mukana on hiivaa, niin tässä välissä taikina saa tovin nousta.
Tämän jälkeen heitetään uuniin 300 astetta celsiusta ja kaulitaan puolet taikinasta uunipellille. Toinen puoli menee toiselle pellille tai pakkaseen. Taikinan päälle tomaattikastiketta, pekonia, kebabbia, ananasta, jalapenoja, pari kananmunaa ja juustoraastetta. Paketti uuniin muutamaksi minuutiksi ja sen jälkeen ei muuta kuin syömään! Kuvan pizzahan on vasta menossa uuniin... 

Päävalikko
Blogitägit
Tuetut blogit
Muutama sattumanvarainen blogitus. Linkit avautuvatten uuteen selaimeen/välilehteen.
Maailmanmenoa vapaassa maailmassa
Uusimmat kommentit
- Se on sitä itteään! 2 viikkoa 2 päivää sitten
- Kaunis talvimaisema. 2 viikkoa 2 päivää sitten
- Mäkin olin tuol laival kaks 2 viikkoa 2 päivää sitten
- Olis ehkä pitäny sittenkin 3 viikkoa 4 päivää sitten
- Saattohan se olla, että kun 3 viikkoa 4 päivää sitten
- Oliko lautase loppu kun piti 3 viikkoa 5 päivää sitten
- En kyl valitettavasti saanu.. Yksi kuukausi 1 päivä sitten
- Sydän Tuiskulle! :D Saitko Yksi kuukausi 3 päivää sitten
- No laivalla kiersi Yksi kuukausi 3 päivää sitten
- Sielä on muumeja! Yksi kuukausi 3 päivää sitten
Lisää uusi kommentti