leivonta

Herkkuja

Kaikenlaista tähän kesäkuuhun onkin jo mahtunut... Viime viikolla oli työpaikan ”kesäjuhlat” Helsingissä, joten piti sinnekin raahautua. Loppujen lopuksi saaressa hengailu ei tuntunutkaan niin ikävältä kuin mitä etukäteen olin kuvitellut, mutta pitihän sieltä silti karata kaupungille siinä vaiheessa, kun oli vielä kivaa Wink Tuli hotelli mahtavine aamupalatarjoiluineen tutuksi, samaten taisin olla ekaa kertaa elämässäni oikeassa taksissa Laughing eurot vaan vilisi mittarissa, teki pahaa... Onneksi ei tarvinut omasta pussista maksaa. Vaikka toisaalta, jos olisi tarvinut, olisin varmasti kävellyt...

Kädet on olleet täynnä myös erinäisiä editointihommia, joista toisen sain valmiiksi eilen, ja toista odottelen tehtäväksi juhannuksen jälkeen. Viikonlopuista on alkanut nauttia ihan eri tavalla kyllä, mistä olen mielissäni. Pitkästä aikaa voi tehdä selvän eron työn ja vapaa-ajan välille. Lettukestejä vietettiin tuossa myös, ja nekös maistui! Myös pikkuiselle chihu-vieraalle Cool Leipominen on nyt jäänyt vähän vähemmälle, mutta kyllä uutta uunia on jo parin piirakan ja kääretortun verran testattu erittäin onnistuneesti. Naminami, eilen ja tänään syötiin mokkapiirakkaa jäätelön kanssa. Pakko nyt vielä mainita, kun näistä herkuista tuli puhe, että kävin tuossa päivänä eräänä myös ensimmäisellä visiitilläni kahvila-konditoria Alexandrassa. Vallan ihanaa kaakaota siellä oli tarjolla, rahkapiirakasta puhumattakaan! Ehkä sitä jokin päivä itsekin pääsisi vastaavia taiteilemaan...

Kuvia ja tekstiä ehkä tulee taas myöhemmin, kun jaksaa ja ehtii. Nyt unta kuuppaan.

Pizzaa!

Tägit:

Pizza on hyvää, joten aattelin testata vähän tätä kotileipomista. Denniksen ohjeista hioin kotioloon seuraavaa:

1 dl vettä
1 dl maitoa
0,1 dl öljyä
4-5 dl jauhoja
tilkka suolaa ja sokeria
hiivaa voi myös heittää muutaman gramman, mutta ei ole pakollista

Ensin kulhoon lotrataan vettä ja maitoa desilitra, sitten kaivetaan samanlainen määrä öljyä sekaan ja seuraavaksi... No, sitten huomataan, että sitä öljyä piti olla vain 0,1 dl, joten valutellaan ylimääräisiä takaisin ja ollaan onnellisia, että litkua ei vielä sekoitettu. Nesteisiin heitetään tietysti myös hiiva, jos sitä kyytiin laittaa. Seuraavaksi sitten jauhoja epämääräinen läjä ja muut rojut sekaan myös. Jos mukana on hiivaa, niin tässä välissä taikina saa tovin nousta.

Tämän jälkeen heitetään uuniin 300 astetta celsiusta ja kaulitaan puolet taikinasta uunipellille. Toinen puoli menee toiselle pellille tai pakkaseen. Taikinan päälle tomaattikastiketta, pekonia, kebabbia, ananasta, jalapenoja, pari kananmunaa ja juustoraastetta. Paketti uuniin muutamaksi minuutiksi ja sen jälkeen ei muuta kuin syömään! Kuvan pizzahan on vasta menossa uuniin... Wink

Hiihtoloma

Tulikin hieman yllättäen tajuttua, että tänä vuonna onkin mahdollisuus ”hiihtolomaan” (tentitön tenttiviikko), joten pitihän aika taas hyödyntää. Siispä Padasjoelle suuntasin muutamaksi päiväksi, vaikkei edellisestä visiitistä kovin kauaa ehtinytkään kulua. Pikkusiskon ja äitin kanssa hengailtiin päivisin mm. mukanani tuomaa leffaa katsoen ja Tuulosessa shoppaillen. Miten se onkin niin, että kirppareilta nykysin löytää ne parhaimmat vaatteet ja vieläpä edullisemmin sekä huomattavasti helpommin kuin mistään merkkiliikkeistä! Todellakin kannatan kierrättämistä Smile Muutaman tunnin shoppailukierroksen jälkeen käytiin hieman juhlallisemmin ABC:n noutopöydässä syömässä kotoisat perunamuusit, uunimakkarat ja katkarapupastat lisukkeineen. Olipa ihanaa! Äitikin sai välillä rentoutua ruoanlaitosta. Noutopöydät (varsinkaan kalliimmat buffetit) ei vaan nykyisin nekään oikein ole mieleeni, kun masu täyttyy niin pienestä määrästä, ja sitten vain jäisi harmittamaan, mitkä kaikki pöydän herkut jäi maistelematta Tongue out

Luonnollisesti käytiin ”lomani” aikana päivittäin ulkoilemassakin, remppaamassa pikkusiskon asuntoa, kelkkailemassa, katselemassa sorsia uiskentelemassa ja hautausmaalla viemässä kynttilä. Unohtamatta muuttuvan labyrintin pelailua ja leipomista! Pikkusisko halusi vielä näin jälkikäteen kokeilla samaa Runebergintortun ohjetta kuin mitä itsekin olin käyttänyt (aiemmassa blogimerkinnässä kuvakin), minkä lisäksi sämpylöitä maiskuteltiin sekä Hermannin mustikka-vadelmahillo-paistosta à la mama. Todella hyvää vaniljavaahdon kanssa! Pitää muistaa ottaa taikinajuurta ensi kerralla mukaan tänne Lappeenrantaankin, jotta pääsee kokeilemaan ihan itse.

Liian nopeasti päivät menivät taas, mutta onneksi pääsiäistä ei tarvitse enää niin kauhean kauaa odottaa... Tänään on tosi aurinkoinen päivä ollut, piristää mieltä. Jospa sitä kohta suuntaisi hiihtämään Saimaan jäälle. Vaikka kyllä tässä jo lumien lähtöä ja kesää odotellaan kuumeisesti... Cool

Laskiaisremuamista

Lupailin pientä tarinaa laskiaisen vietosta, joten tässä sitä tulee! Eli jos ihan alusta alkaa, niin Lahdessa tuli vietettyä pitkälti ensimmäinen lomapäivä, shoppaillen ja asioita hoitaen. Silmälääkäri muun muassa sanoi näköni olevan tooosi hyvä ja kysyi vielä olenko eri mieltä. No enpä ollut. Torstai-iltana oli Turustakin saapunut pari immeistä Padasjoelle, joten kuulumisia pääsi utelemaan pitkästä aikaa face-to-face. Mukavaa Cool

Ehkä jopa vielä mukavampaa oli viettää aikaa porukalla, ja pelata uutta peliä, joka kerrankin sopi kaikille! Ulkoilua myös tuli harrastettua, tuskin yllättävää, koska keli vaan oli niin uskomattoman kaunis jälleen kerran. Valitettavasti osa porukasta poti hieman huonoa vointia osan viikonlopusta, mutta toivottavasti on mennyt jo ohi.

Niin, ja tietenkään tärkeintä ei pidä unohtaa, eli tuli kuin tulikin maiskuteltua monta ISOA laskiaispullaa kermavaahdolla ja vadelmahillolla. Siinä masu nautti! Ehkä hieman liikaakin, taisi pullista tulla kuitenkin turhan isoja. No, kokeilu on aina kokeilu Cool Seuraavia satseja saapi taas odottaakin vuoden... joten eiköhän tällä maistelumäärällä siihen saakka jakseta. Kaiken kaikkiaan jälleen kerran rentouttava viikonloppu maalla (vaikka tietysti aina itse kunkin päässä stressaavat ajatukset pyörivät). Sain mukaani ehjät sauvatkin! Tänään tuli testattua pienen tauon jälkeen hiihtovälineitäkin, ja oikein hyvinhän ne toimi. Välineiden käyttäjässä se ongelma lähinnä taisi olla tällä kertaa, kun ei suksi luistanut. Alla oli nimittäin jo ulkoilua ja crosstrainaamista salilla, heh.

Luultavasti unohdin nyt kuitenkin suuren osan asioista, mitä piti kertoa, mutta jos ne tässä mieleen palautuvat, niin pistetään päivitystä. Alkaa tässä väsymys jo painaa, kun ollut tosiaan sen verran liikunnallinen päivä. Fiilis kuitenkin todella hyvä! Osa kouluhommista on pian lopullisesti takana, ja mielessä siintää jo ensi viikon "hiihtoloma". Mitä kaikkea sitä keksiikään silloin tehdä!

Karjalanpiirakoita

Noin, tuli viikonloppuna kokeiltua ihan oikeiden karjalanpiirakoiden tekoa (sämpylöitä pyöräyteltiin melkein samalla uunin lämmöllä). Nää oli siis tarkotuksella cocktail-kokoa (Mara hoiteli taikinan, Erno lätki puuron ja rypytti, huomatkaa kaunis jälki). Lopputulos oli pienen epäröinnin jälkeen yllättävän positiivinen. Hieman sottasta puuhaahan se oli tällaisessa pienessä keittiössä... Tongue out kokemuksesta rikastuneena voin sanoa, että ens kerralla pitää varmaan tehdä samantien muutama kertaa isompi satsi. Oli tosi herkullisia lämpösinä, nam! Samaten sämpylät suli suussa. Nyt on muutenkin vähän seesteisempi olo, kun tänään oli vähäksi aikaa viimeinen tentti (ennenkuin keksin valita jotain uusia kursseja...) Pieni väsy ollut nyt muutaman päivän päällä sen takia, mutta tänäänpä saapi rentoutua ranskalaisten, makkaran, sipsien ja leffan parissa Laughing

   

Hurlumhei

"Marraskuu, eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuu..." Kyllä, marraskuu alkoi, vaikkei uskois. Kivan kirpeä keli nyt ollu viikon päivät! Lämpöä on koitettu hakea muun muassa leipomalla sämpylöitä ja valmistamalla kotitekosia hampurilaisia, NAMI!

Viikko sitten Padasjoella vietettiin tuplasynttäreitä persikkapiirakan ja kakun kera, ja lahjoja jaettiin perhepiirissä. Siinä myös oli ohessa pientä pihatalkoota, minkä lopputuloksena piha siistiytyi kivasti ja selkä tuli kipeäks fyysisen rasituksen seurauksena, mutta hieronnallahan se meni ohi. Tuntu mahtavalta oikeastaan kipu, kun tiesi saaneensa jotain aikaankin! Vanha pesukonekin hyvästeltiin haikeissa tunnelmissa, kun matka vei kierrätyspisteeseen lievän vastarinnan vihdoin murruttua. Cool Perinteisesti myös saunottiin uusituissa, kauniin sinisissä saunatiloissa ja pelailtiin pelejä. Nopeastihan se aika meni, sanomattakin selvää... noh, pian taas toivottavasti uutta rundia!

Niin, stressiä ilmassa ehkä hieman, vaikkei se nyt mitään uutta ole. Yks isompi kouluhomma takana kuitenkin jo, joten eiköhän tää tästä. Viikon sisään muutenkin pitäis valmista tulla pahimpien juttujen osalta. Jouluun enää vajaa pari kuukautta! En malta odottaa, et saa hommat siihen malliin, et voi vaan rentoutua, kierrellä joululahjaostoksilla ja kuunnella joulumusiikkia (pakko myöntää, tätä viimeksi mainittua on jo tapahtunu). Jammajamma. Eilen loppu formulatkin, JEE! Vetteliä ainoastaan vois tuon suhteen tulla ikävä, ellei sen nassu pällistelis tietokoneen taustakuvana. Hys...

Jaapajaa, Lost on mukava uus tuttavuus, pakko mainita! Jännittävä sarja, tulee jo uniinkin Cool Eipä muuta tällä kertaa, sormet syyhyää nyt pahasti päästä kirjottelemaan nörttijuttuja.

Tutkijoiden yö

Taas saapui tänne maukkaita sämpylöitä ja omenapiirakkaa. Kiitokset leipojalle Smile

Perjantaina oli yliopistolla Tutkijoiden yö -tapahtuma jo kolmatta kertaa. Eipä näkynyt lama vaikuttaneen siihen yhtään. Olin itekin mukana yhdellä rastilla ja porukkaa ravasi koko ajan ympärillä, eikä mitään taukoa neljän tunnin aikana kerennyt pitämään. Ilmeiseisesti lapsilla oli mukavaa, joten tapahtuma oli onnistunut. Ja saihan hommasta vaivanpalkaksi pizzan... Wink

 

Jussin pussi

Heti alkuun voiskin todeta, että leivonta-aihe alkaakin täyttää tätä blogia ihan kivasti Tongue out Vapaapäivät töistä on pitäny jälleen koittaa käyttää hyödyksi, joten lauantaina surffailtiin helteisessä kelissä Kouvolassa, jonne juna veikin jo ihan aamutuimaan. Aivan mahtava keli pitkästä aikaa! Siispä kirppareilla viihtyi ja pientä kivaa mukaan tarttu (ei kirppareilta koskaan vissiin pysty lähteäkään ostamatta mitään). Pikavisiitti Anjalankoskellakin samalla tuli hoidettua, oikeest varmaan nopein ikinä... Ehti kuitenkin matkalla grillistä (Herkules vai mikä se oli) hakea makkaraperunat nälkäsille. Muuten pärjättiin runsailla evästyksillä, jotka Muumimamma oli aamulla mukaan pakannut Laughing Niin ja Mustilan puutarha tuli tutuksi myös, siellä olikin tosi nättiä, kun eriväriset alppiruusut kukkivat kilpaa! Pitää toisella kertaa ihan ajan kanssa siellä pyörähtää. Mukavaa ulkoilua sai siinä samalla Smile Padasjoella sauna lämpeni illalla ja pienimuotoista grillailua oli siinä päivän päätteeksi. Sunnuntaina mölkkyäkin viskottiin, voitin kaksi peliä kolmesta, jee! (Odotan edelleen päävoitto-autoani...) Maanantaina taiottiin vielä kaiken rentoutumisen kruunuksi raidallinen kääretorttu (kuva alla) Pikku-Myyn kanssa, namnam! Olishan sitä voinu pidempäänkin lomasta taas nauttia...

Juupa, juhannusta puskee, mutta eipä sitä ole tajunnu säidenkään takia... ja töissähän tuo aika kuluu osittain muutenkin, joten ei kummempaa ohjelmaa oletettavasti. Formulaahan sitä vissiin on pakko kestää ainakin... murr. Matkakuume kasvaa entisestään, jos se nyt ei vielä ole tarpeeks selväks tullu. Niin enkä ala Voyageria kattelemaan ainakaan ennen kuin lehmät lentää, tai ennenkuin minä itse lennän, vaikka jonnekin viihtyisään Euroopan maahan.

Kääretorttu

Rentoutuminen kunniaan!

Jatkuihan tuo leivontapainotteinen viikko myös raparperi-vadelmapiirakalla (suositus: nautitaan vaniljajätskin kanssa) ja herneenversoilla höystetyillä patongeilla, naminam! Kuvaa ei valitettavasti tällä kertaa ehtinyt ottamaan, kun hupeni pelliltä niin nopsasti...

Viikonlopun kynnyksellä pari vapaapäivää meni pitkälti sisätiloissa, kun ei tuo keli oikein suosiollinen ollut... Sen seurauksena pientä väsymystäkin oli ilmassa, mutta jälleen mukava rentoutuminen Padasjoen maisemissa teki enemmän kuin terää Cool melkein on olo kuin uudestisyntyneellä... Lahdessa kirppareilla tuli nuohottua meno- ja tulomatkalla ja syötiin äitin sämpylöitä eväänä siinä sivussa. Mikään ei kyllä niitä voita! Tuliaisina Lappeeseenkin pari pussillista eksyi Laughing Onneksi herkuttelun vastapainona tuli hieman myös liikuttua pyörillä ja muutenkin pihalla oleiltua. Miukuli sai hellyyttä osakseen myös niin maan perusteellisesti viikonloppuna, eikä hingunnut uloskaan niin innokkaasti (tuossa vaiheessa aurinko siis paistoi)! Mukavasti nukkui pään vieressä tyynyllä koko yön, kun oli ensin saunassa kylvyssä käynyt Laughing maaseutu rauhoittaa kyllä itse kutakin.

Edelleen vaan aika kuluu turhan nopeasti. Kaikenmoista suunnitelman tynkää mielessä pyörii, mutta toteuttamisajankohdat onkin asia erikseen... no, passi on ainakin uusittu, jos tässä äkkilähtö ulkomaille tulee.

Jälkikirjoitus: ei ne herneenversot kuulemma ollukaan niin hyviä. Tuntui ihan hiuksilta suussa.

Leivontaa

MustikkapiirakkaPitkästä aikaa se olen minä eikä Mara, kun kirjottelee leivontajuttuja. Maanantaina tuli leivottua mustikkapiirakka, jota sitten terästin sopivasti vadelmilla. En varmaan ookaan ikinä tommosta tehny, mutta tuli kyllä omaankin makuun ihan hyvää. Yllättävänkin maukasta suorastaan.

Tiistai toi tullessaan makaronilaatikkoa ja kyllä oma suu kuitenkin vielä tykkää enemmän suolaisesta kuin makesta. On se kyllä jännää miten siitä laatikosta tulee aina maha niin täyteen...

PS. Odotellaan vielä niitä veneilykuviakin, nättiä Saimaalla kyllä on! Cool

Julkaise syötteitä