Blogi

"Suomi on ehkä masentavin maa ikinä", kuului kommentti aamulla Facebookissa. Kirjoittaja viittasi vallitsevaan säähän.

Suomi on niitä harvoja maita, joissa on 4 vuodenaikaa koko maassa. Talvi on ehkä vähiten suosikkivuodenaikani tälllä hetkellä. Kyllä lumi on kivaa ja hiihtämässä on mukava käydä eikä pimeyskään ole vielä tappanut. Talvi on jees, mutta muut ovat ehkä kuitenkin parempia vuodenaikoja. Olin aiemmin sitä mieltä, että syksy on parasta aikaa vuodessa. Elo-syyskuunvaihteen tummenevat ja viilenevät syysillat ovat kyllä oikein mukavia edelleen, mutta onhan syksyssäkin jotain negatiivista. Sitten on tietysti kesä, jolloin on lämmintä - tai kuumaa - ja ennen kaikkea valoisaa. Maailmassa on vain muutama miljoona ihmistä, jotka saavat nauttia Suomen kesän kaltaisesta valoisuudesta. Tämä on ehdottomasti parasta mitä kesässä voi olla. Keväällä valoisan aika kasvaa päivä päivältä ja dopamiinin taso elimistössä nousee ja sitä kautta aamulla herääminen ei tuota enää tuskaa ollenkaan. Töitä jaksaa painaa 12 tuntia putkeen ja mieli pysyy virkeänä. Lopulta pitkät housut voi vaihtaa shortseihin ja toppatakin t-paitaan. Samalla sukset siirtyvät varastoon ja tilalle tulee pyöräilykausi.

Miten valoisasta kesästä voisi nauttia, jos ei koskaan olisi kokenut pimeää? Miten lämpenevästä säästä voisi tykätä, jos ei olisi talvea? Kuinka voisi arvostaa syksyn tuloa, jos ei olisi ensin kärsinyt kesähelteitä?

Minusta Suomi on paras mahdollinen paikka asua ilmaston puolesta. Jokainen säätila antaa kontrastia toiselle, eikä sää ole päivästä toiseen identtinen edeltäjänsä kanssa. Minä pidän tästä säästä juuri nyt. Ja huomisesta myös.

Tulipa käytyä katsomassa torstaina ensimmäistä kertaa elämässä speksi: "Luojan tähden, paetkaa!". Iron Skyn ennakkonäytös oli samana iltana, mutta tällä kertaa suuntana oli kuitenkin speksi - enkä nyt suoranaisesti kadu valintaa. Kuunatseja täytyy mennä sitten ensi kuussa katselemaan, kun tulevat virallisesti ensi-iltaan.

Speksi on siis opiskelijoiden kasaama interaktiivinen näytelmä. Tällä kertaa esiintyjinä olivat Helsingin kylterit. Esitys oli siis kuten teatterissa konsanaan, mutta mukana on huomattavan paljon musiikkia (varsinkin kuvaamassani videossa...) ja yleisöstä saa - ja on suorastaan suotavaa - huudella lavalle. Huutamalla "omstart" kohtaus näytellään uudestaan eri tavalla ja huutamalla esimerkiksi "omstart näyttelijät soittaa ja bändi esittää" vaihtoivat tekijät paikkaa lavalla ja taiteilivat hieman erilaisen kohtauksen. Itsekin huutelin kaiken näköistä Johanna Tukiaisesta Leena Hefneriin ja satiaisiin. Viimeiseksi mainittu toimi hyvin ja roolihahmoilla tuntui kutisevan haarovälissä ihan kiitettävästi.

Koko spektaakkeli kesti kolmisen tuntia 20 minuutin väliajalla. Ja hauskaa kyllä oli! Eli näin yhden kerran kokemuksella voin suositella speksiä ihan kelle vain ja ihan koska vain. Saa rahoilleen vastinetta!

Tuli alkuviikosta käytyä isolla kirkolla kuuntelemassa ja oppimassa action design researchin metkuja. Flunssa vei suurimmat opit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, muuta jotain jäi kuitenkin mieleen. Kahvitauolla yksi tutkijoista kysyi minulta olenko saanut vastauksia. Vastasin, että olen ainakin saanut kysymyksiä, johon hän jatkoi, että se on jo puolessa välissä onnistumista. Hän jatkoi sanomalla vielä, että olemassa kolmenlaisia ihmisiä: niitä jotka tietävät, että tietävät; niitä jotka tietävät, etteivät tiedä ja niitä jotka eivät tiedä etteivät tiedä. Tällä viitattiin Yhdysvaltojen puolustusministeri Donald Rumsfeldin vuonna 2002 sanomaan lausahdukseen. Ilmeisesti alkuperäisessä persialaisessa sanonnassa on mukana vielä neljäskin ihmistyyppi: ne, jotka eivät tiedä tietävänsä.

Ensimmäisen tyypin ihminen voisi olla vaikka opiskelija, joka tulee yliopistoon. Hän ei tiedä yhtään mitään - ei edes sitä mitä voisi tietää. Opiskelujen edetessä vahvistuu ajatus, että mitä enemmän tietää, sitä enemmän tietää, ettei tiedä mitään. Valmistuttuaan hänen tulee kuitenkin osata paljon ja kaikenlaista. Kävin tässä kuitenkin miettimään, että onko tieto tullut kysymysten kautta vai ilman, että opiskelija on joutunut itse pohtimaan asioita. Luennoillahan tarkoitus on antaa tietoa opiskelijoille. Harva suomalaisessa yliopistokulttuurissa kysyy mitään luennoitsijalta. Opiskelijat yrittävät vain sisäistää saamaansa tietoa, vaikka paljon järkevämmältä tuntuisi kysyä - niitä ongelmia ja kysymyksiä kyllä on.

Kuvitellaan, että meillä on vastaus: auto. Mutta mikä on kysymys? Riippuen kysymyksestä voimme tehdä vääriä toimenpiteitä, vaikka meillä on oikea vastaus. Jos kuvittelemme, että kysymys on: millä päästä paikasta A paikkaan B ja vastauksena on auto, niin voimme käydä ostamassa Ladan ja olla tyytyväisiä. Jos kuitenkin kysymys onkin: millä nostaa sosiaalista statusta, olisi autoksi hankittava vähintään Mersu. Ladalla olisi lähinnä negatiivinen vaikutus.

Eli pelkkä vastauksen tietäminen ei riitä - silti tenteissä ei koskaan anneta vastauksia ja käsketä opiskelijaa muodostamaan kysymyksiä (muutan kyllä tämän asettelun tietysti). Insinööritieteet ovat kaksijakoisia. Toisaalta meidän oletetaan keksivän ratkaisuja muiden ongelmiin (edellyttäen, että osaamme jopa kysyä heiltä kysymyksiä), mutta toisaalta monesti komento on "suorittaminen ei edellytä ymmärtämistä" tai "älä kysy vaan tee". Varsinkin, jos tavoite on harrastaa akateemista tutkimusta, on kysymysten keksiminen elintärkeää! Emme me voi lisätä tietoa ympärillämme olevasta maailmasta ilman, että keksimme kysymyksiä.

Oikeastaan voisi ajatella, että universumissa on vastaukset valmiina, kunhan vain keksimme oikeat kysymykset. Tässä mielessä insinöörit voisivat oppia humanisteilta paljon. Filosofiset pohdiskelut auttavat kyllä elämän tiellä.

Ilman kysymyksiä ei voi olla vastauksia. (Vai voiko?)

Länsimaisessa yhteiskunnassa oli helppo elää tuhat vuotta sitten. Oli olemassa tasan yhdenlainen parisuhdemalli: mies ja nainen. Parisuhde lähes alkoi avioliitolla ja päättyi kuolemaan. Tässä välissä maailmaan pullahti muutama jälkikasvun edustaja. Nämä normit loi kirkko ja ne ovat vasta nyt tuhat vuotta myöhemmin murtumassa, mutta edelleen on hyvin monelle on vaikeaa hyväksyä mitään tästä Raamatun opastamasta tavasta poikkeavaa. Tosin Vanhassa testamentissa puhutaan moniavioisuudesta ja monet Raamatun henkilöt (lue: miehet) olivat moniavioisia, mutta Uuden testamentin myötä yksiavioisuus muuttuu vallitsevaksi teemaksi.

Vapaamuotoisemmassa (no, ainakin osin) Pohjois-Amerikassa on tietysti monia uskontoryhmiä, joissa moniavioisuus on täysin normaalia. Sielläkin kyllä miehillä on monia vaimoja, ei päinvastoin. Nykymaailmasta kyllä löytyy esimerkkejä, joissa naisella on useampi mies ja parisuhde on pikemminkin pari suhdetta, kimppa tai ryhmä kuin vain kahden ihmisen välinen sitoumus. Tällaiset suhteet ovat pieniä vähemmistöjä. Homo- ja lesbopareja nykyään on kuitenkin sitten huomattavasti enemmän. Tutkimuksen valossa näyttää tällä hetkellä siltä, että noin prosentti väestöstä on homoseksuaaleja.

Tästä päästään sitten keskusteluun, jossa argumentoidaan puolesta ja vastaan onko kenelläkään muulla kuin heteroparilla oikeutta kasvattaa lapsia. Monesti ajatellaan lapsen parasta ja varsinkin päiviräsäsille lapsen parasta on äiti ja isä. En hirveän tarkkaan tiedä miten lapsia on kasvatettu tuhansia vuosia sitten, mutta kun miehet ovat metsästäneet/sotineet/ryypänneet, niin kyllä lapset ovat kasvaneet hyvin vahvasti naisten helmoissa ilman päivittäistä isähahmoa tukenaan. Samoin päiväkotien tädit ovat tosiaan aika usein tätejä ja miehen malli on päiväkodissa vähän niin ja näin. (Tosin tulee huomata, että Nina Mikkonen vahvasti argumentoi, että päiväkodit ovat natsien laitoksia, jotka eivät ole lapsille hyväksi...)

Keitähän ne isä ja äiti (vanhemmat) sitten ovat? Kuvitellaan tilanne, jossa herra S luovuttaa siittiöitään ja neiti M munasolujaan, jotka sitten kasvavat sijaisäiti K:n kohdussa, jonka jälkeen pariskunta herra X ja rouva Y kasvattavat tätä syntynyttä lasta. Entäs jos he eroavat? Kuulostaako draamaelokuvan juonelta? Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää ja Yhdysvaltojen oikeuslaitos joutui oikeasti pohtimaan edellä esitettyä tilannetta ja toisella yrittämällä he tulivat siihen tulokseen, että lapsen "tilanneet" herra X ja rouva Y olivat lapsen vanhempia. Ensimmäisellä yrittämällä oikeus ei löytänyt lapselle ollenkaan vanhempia.

Tarkoitan tällä kaikella sanoa, että paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa viimeisen tuhannen vuoden aikana, eivätkä samat arvot ja olettamukset ole enää voimassa nykypäivänä. Jo naisten oikeuksien kasvaminen yksinään on muuttanut perheen ja vanhemmuuden käsitettä. Jos nainen haluaa itselleen kaksi miestä, niin siinähän haluaa. Nykyisellään laki ei kuitenkaan edelleenkään tunne kuin kahden ihmisen välisen parisuhteen (aka avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen), joten tällaisessa tilanteessa toinen mies jää lain edessä "heitteille".

Lapsilla on ollut aina omat ongelmansa eivätkä ne varmaan koskaan täysin poistukaan. Muuttavat vain muotoaan. Se, että onko lapsella isä ja äiti, kaksi äitiä tai 2 isää ja yksi äiti, ei omasta mielestäni tee lapsen olosta pahempaa - jos ei yhteiskunnan asenne sitä halua.

Tässä tuli pari päivää opiskeltua "lateral thinkingiä" ja kurssihan oli lopujen lopuksi vallan mainio. Sai paljon ideoita miten kehittää omaa ajatuksen juoksuaan. Kurssin juonto oli energialäheinen ja yksi vastuuhenkilöistä onkin Fortumilla töissä. Ensimmäinen tunti käytiin läpi asioita kuinka energiantuotanto aiheuttaa paljon päästöjä ja miten tässä nyt päästäisiin tuuli-, aurinko- ja ydinenergian käyttöön paremmin ja pienennettäisiin ilmastonmuutoksen aiheuttamaa vahinkoa (lähinnä poliittisia ongelmia, ei teknologisia). Puhuja sitten lainasi jotain aiempaa päättäjää (ilmeisesti jenkki), joka oli todennut, että "tekee niin, että lastenlapsilla on paras mahdollinen tulevaisuus". Se on hyvin ajateltu se. (Niin ja koko Suomen vaatima energiamäärä voitaisiin tuottaa aurinkopaneelilla, jonka koko olisi 25 km kanttiinsa.)

Ilmastonmuutoksesta tuli tietysti itselle sitten heti mieleen kysymys, että mikä on helpoin asia, jolla sitä voidaan vähentää? Yksi varsin nopea temppu on lopettaa lihansyönti ja siirtyä kasvisruokavalioon. Lihantuottaminen tarvitsee sen verran paljon energiaa, että kasviksilla säästää montaa hiilivoimalaa.

Ajatusketju jatkui tästä edelleen ravintoketjuun, eli kuinka hiiri syö jyvän, kissa hiiren, karhu kissan ja ihminen karhun (tiedän, karhu on pääosin kasvissyöjä). Tämä on meille suomalaisille täysin normaali käytäntö. Koiria me emme kuitenkaan tunnu hirveästi syövän. Kumma juttu. Mikä siinä Mustissa nyt sellaista on, etteikö siitä saisi ihan mielenkiintoista kebabbia? Rottiakin on vaikka kuinka. Ties miten hyvin ne taittuisivat ranskalaisten kanssa...

Ja tästä pääsemme ajatusleikissä yhä eteenpäin. Miksi ihminen olisi ravintoketjun viimeinen lenkki? Entä, jos jokin "korkeampi rotu" viljelisi meitä eri planeetoilla ja kävisi keräämässä satoa aina vaikka 20 000 vuoden välein? Herkuttelisi sitten oikein kunnolla ihmisen lihalla. Stargate Atlantis -tv-sarjassa on tällainen tilanne, jossa Pegasus-galaksissa elää rotu, joka syö ihmisistä elämän (ei siis fyysistä kehoa) tappaen heidät näin vanhuuteen. Nämä "aaveet" (wraith) ovat siis ihmistä korkeammalla ravintoketjussa. Ihminen kokee kuitenkin oikeudekseen ammuskella aaveita ja pitää omia puoliaan. Entäs, jos lehmä kokee tarpeekseen pitää omia puoliaan ja tappaa ihmisen? Kyllähän siitä huuto tulee ja on aivan varma, että tällainen ammukka saa ysimillistä buranaa siltä seisomalta. Ammu ammutaan aamunkoitossa ilman oikeudenkäyntiä. Tai ehkä kuitenkin iltahämärässä.

Miksi meillä ihmisillä on oikeus kohdella eläimiä ruokana, mutta samalla ajatella, ettemme itse olisi vain osa ravintoketjua? Mielenkiintoista. Tosin, eihän sitä eläintä nyt missään kiduteta tai tapeta. Jauhelihaahan saa kaupasta, eikä mistään eläimestä - eiköstä? Kuinka moni oikeasti tappaisi lehmän, jotta saisi ruokaa eteensä? Ei meistä ihan jokainen teurastamolla olisi vetämässä sialta kurkkua auki, jotta seuraavana päivänä eteen saadaan hampurilainen. Varmaan jäisi itselläkin veitsi heilahtamatta. Mutta, kun sitä jauhelihaa saa niin pirun helposti ja halvalla sieltä kaupasta!

Söin äsken pizzan, jossa oli niin pekonia, salamia kuin kinkkuakin ja ai, kun se oli hyvää! Possua pistettiin hengiltä, jotta sain eteeni lihaa. Teinkö väärin?

En ole kasvisyöjä. En vielä. Toivottavasti joskus.