Blogi

Yliopisto päätti tänään muistaa "Yliopiston paras opetus" -palkinnolla. Eihän siinä auta kuin kiittää ja kumartaa. Tarkoitus on edelleen parantaa suoritusta. Eipä siitä pedagogiikan opiskelustakaan taida haittaa olla.

Tuli siis käytyä Marien keikalla alkuviikosta. Mukava reissu oli Tukholmaan ja takaisin, eikä keikkakaan huono ollut, mutta kyllä Gesslen kynäilyt toimivat omaan korvaan livenä paremmin. No, oli miten oli, nyt on kuitenkin ikään kuin kaikki tärkeät livekeikat koettu, joten ei tarvi murehtia, että jotain olisi jäänyt välistä. Laivalla pääsi vielä bonuksena kuuntelemaan Anita Hirvosta. Alla videoreportaasi reissusta.

Kiitokset tietysti taas Mara-Vekka -matkatoimistolleni, joka hoiti suuren osan lipuista, mutta ei tällä kertaa osallistunut itse matkaan.

Tuossa reissun aikana tuli lueskeltua vihdoin ja viimein Dan Brownin Da Vinci -koodi. Onhan se hyvä teos! Imi mukaansa kuten muutkin Brownin kirjat. Olen elokuvan nähnyt ainakin kolmeen kertaan, mutta kyllähän kirja on parempi ei siitä mihinkään pääse. Elokuva kyllä hyvin orjallisesti noudattaa kirjan tarinaa, joskin muutamia eroavaisuuksia myös löytyy. Brown on ehdottomasti loistava kirjoittaja, mutta tarinat noudattavat hieman turhan vankasti samaa juonirakennetta, joten jos on lukenut yhden kirjan, on helppo arvata muiden konnat ja hyvikset.

Da Vinci -koodi on kuitenkin aiheensa puolesta mielenkiintoisin Brownin kirjoista (Meteoriitti on silti ehkä kuitenkin parempi, ehkä ei) ja hassu sattuma oli, kun eilen bongasin uutisen, jossa oli tarinaa papyruksesta, jonka teksti kertoo Jeesuksen vaimosta. Monet gnostilaiset kirjoitukset (esim. Filippuksen evankeliumi) kertovat Jeesuksen olleen naimisissa Maria Magdaleenan kanssa. Tämä olisi tietysti hyvin mielenkiintoinen käänne kristinuskoon, jos asia voitaisiin jostain todistaa varmaksi. Da Vinci -koodi joka tapauksessa kertoilee asiasta hyvin koukuttavasti. Kyllä sen lukeminen kannattaa. Lukeminen kannattaa aina.

Katselin Heroes tv-sarjan, kun sellaisen Netflixistä silmiini bongailin. Sarjaa tehtiin neljä kautta, joista ensimmäisen katselin aikoinaan, kun Maikkari sitä lähetti, mutta sitten sarjan seuraaminen jäi. En oikein jaksaisi istua telkkarin ääressä tiettynä aikana, jos siihen ei ole välttämätön pakko. Onneksi tekniikka tuo tähän koko ajan helpotusta. 

Sarjan ensimmäinen ja toinen kausi olivat hyvin samanlaisia, mutta kolmas kausi muutti suuntaa aika radikaalisti. Neljäs palasi pykälän kohti alkuperäistä ajatusta. Kolmas kausi oli mielestäni huonoin. Pohdin tässä tällaisten sarjojen käsikirjoittamisen vaikeutta. Koko ajan pitäisi pystyä tuomaan sarjaan jotain uutta, suurempaa ja parempaa. Lopulta pakka valitettavasti hajoaa totaalisesti käsiin. Heroessin kanssa oli vähän samaa tautia ilmassa, kun hetkessä kaikki sankarit olivat kuolleita ja sitten taas elossa.

Toinen ongelma on, että sarja loppuu joskus. Tv-yhtiöt eivät enää osta uutta tuotantokautta ja tarina pahimmassa tapauksessa jää totaaliseen cliffhangeriin. Fanit pettyvät. Heroessin kanssa ei onneksi mitään radikaalia juonta jäänyt kesken. Paljon sitomattomia langanpätkiä matkan varrella kyllä oli. Jäin pohtimaan tuoko Netflix tähän muutosta - tarjoavatko faneille happy endiä vai lopettavatko sarjat kuin seinään? Netflixin omat tuotannot House of Cards ja Orange Is The New Black kertovat tähän kysymykseen joskus vastauksen. Siihen asti, nauttikaamme hyvästä viihteestä niin halutessamme.

(Tulipas huono postaus...)

Lueskelin Paulo Coelhon Accran kirjoitukset -teoksen. En ole aiemmin Coelhon tuotantoa lukenut, mutta ilmeisesti kaverin kirjoitukset ovat levinneet ympäri maapallon. Tämä ei ehkä ollut paras kirja aloittaa. Voipi olla, että pitäisi lukea Alkemisti jossain välissä.

Mutta asiaan. Kirja kertoo “Koptin” opetuksista vuoden 1099 Jerusalemista. Ristiretkeläiset ovat juuri saapumassa kaupunkiin ja ihmisillä on hätä. Kirja jakaa oppia elämän eri vaiheisiin, kuten vihollisiin, rakkauteen, yksinäisyyteen, tappioon ja seksuaalisuuteen. Neuvot ovat osin hyviä, osin todella hyviä, mutta suurin osa meni minulta silti hieman ohi. Kirja on kuitenkin sellainen, että sen pariin voi palata koska vain ja sieltä voi etsiä ajatuksia elämäänsä. Tällaisia kirjojahan on muitakin… enkä näe tätä siinä mielessä kovin erikoisena.

Kirjan mielenkiintoisin asia oli oikeastaan alkuasetelma, jossa Jerusalemia jakavat niin juutalaiset, kristityt kuin muslimitkin. Kaupunki on kaikille kolmelle uskontokunnalle pyhä. Aikoinaan siellä eri uskontokunnat vaikuttivat sulassa sovussa, mitä on vähän vaikea kuvitella nykymaailmassa. Toivottavasti vielä joskus kaupungissa erilaisista taustoista tulevat ihmiset voivat keskustella opeistaan ilman, että AK-47:aa täytyy osoittaa kohti kenenkään otsaa.

Olen sen verran ollut pilkutusopissa, että minua häiritsi kirjasta puuttuvat pilkut. Omaan silmään tekstiin olisi sopinut kymmenittäin välimerkkejä sinne ja tänne. En tiedä onko tämä jokin tyylikeino, suomentajan kikkailua vai mitä, mutta minusta teksti ei ollut nyt aivan täysin luettavaa: “ja miestä jota eilisen sodan vuoksi pidettiin vihollisena voidaan tänään pitää taas ystävänä, koska sota on ohi ja elämä jatkuu”.

Mutta olihan kirjassa ihan hyviäkin lausahduksia: “Nukuin ja näin unta, että elämä on iloa. Heräsin ja huomasin, että elämä on työntekoa. Tein työni ja näin, että työnteko on iloa.”

Näihin kuviin ja tunnelmiin.