Blog
Tässä on nyt muutama vuosi tullut ravattua erilaisissa hieronnoissa, fysioterapeuteilla ja jumppailemassa. Vaikka niskaa jumittelee edelleen jonkun verran, niin on tässä toivon mukaan jotain jäänyt käteenkin.
Kaksi tärkeintä asiaa, jotka tulee muistaa ovat ryhti ja nukkuma-asento. Niin tietokoneen ääressä kuin kaupan kassajonossa ollessa pää pitää olla pystyssä, eikä sen saa antaa retkottaa miten sattuu. Tästä minulle puhuttiin yli vuosi sitten ja opin sen sitten jo viime syksynä...
Sitten nukkuminen. OMT fysioterapeutti ilmaisi asian viime viikolla seuraavasti: "Jos nukut mahallasi, niin se on oma vika, jos niska ja hartiat on kipeät". Tästäkin minua varoiteltiin viime syksynä. Tajusin asian viime perjantaina. Sain koekäyttöön myös Tempurin tyynyn. En tiedä onko tämä kyseinen tyyny meikän juttu, mutta jonkun Tempurin tyynyn kyllä hommanen. Pitää nyt viikon testi käydä ensin läpi, mutta ei näitä tyynyjä kyllä turhaan kehuta. Sitäkin tärkeämpää on kuitenkin nukkua joko seläällään tai kyljellään - pää hyvän tyynyn päällä.
Toivottavasti tässä ollaan menossa kohti parempaa. Tällä hetkellä ei ainakaan tunnu, että pahempaan olisi menossa. Kopautanpa puuta.
Viime viikko meni työkeikalla Pietarissa vauhdikkaissa ja ei niin vauhdikkaissa merkeissä. Työkaverin kanssa päästiin yliopiston kämpälle ja parin tunnin päästä siellä näytti tältä. Työnteko oli alkanut.
Saavuimme mestoille maanantai-iltana ja katselin ohjelmasta, että tiistaina alkaa spektaakkelit vasta iltapäivästä, joten saa aamulla nukkua pitkään. Kuitenkin 10 aikaan (Suomen aikaa 8:00) oveen koputettiin ja pitikin olla jo menossa. Olin siinä vaiheessa vielä peiton alla, mutta jo viittä minuuttia myöhemmin käveltiin kohti metroa. Ihan perusskenaario siis
Kyseessä oli siis projektimme talvikoulu ja meiltä LUTilta tuli 4 henkilökunnan edustajaa ja 7 opiskelijaa, jotka viihtyivät oikein hyvin ja ilmeiseti innostuivat paikasta niin, että voisivat vaihtoonkin hakea. Kaikenmaailman heeboa sitä kävi sitten viikon aikana luentoa ja esitystä heittämässä ja osa oli ihan hyviäkin. Enkä koe, että oma esiintyminenkään huonoa olisi ollut. Paljon on vielä parannettavaa, mutta esiintymään oppii vain esiitymällä.
Kaupunki alkaa nyt muutaman reissun jälkeen jo vähitellen hahmottua. Ehkäpä siellä nyt osaisi suunnistella joten kuten. Ruokaakin sai maistella laidasta laitaan, mutta en valita. En kuollut nälkään todellakaan Subissa osattiin vielä varsin hyvää englantiakin. Positiivinen yllätys.
Loppuun vielä kuva vanhemmasta "korkeajännitejärjestelmien laitteesta". Sillä sai kuulemma koko yliopiston tärisemään.
Kelalta on tulossa uutta albumia ja ensimmäinen sinkku Levoton tyttö on nyt soinut vähän siellä täällä pari viikkoa. Hyvä biisi. Huomasin tässä samalla, etten ole kuunnellut koko ukkoa vuoteen ollenkaan. Tällä viikolla sitä vastoin ei ole oikein muuta soinutkaan.
10 vuotta sitten soittelin paljon Kelan kahta ensimmäistä albumia. Kolmatta en enää juurikaan ollut kuunnellut ja neljäs oli täysin mysteeri. Nyt, kun levyihin on perehtynyt paremmin, niin kolmas, Rakkaus on murhaa, on kyllä aivan pätevä kiekko. Aukio sitä vasten ei vielä auennut - joskin levyltä löytyvä kipale, Kaivos, on kyllä fantastinen. Ollut aika kovassa pyörinnässä täällä suunnalla.
Mutta tämä blogipostaus ei ole suoranaisesti Anssista, vaan siitä miten hän on uutta levyä kasaillut ja miettinyt levylle tulevia biisejä ja niin päin pois. Tämä oli osatekijänä siihen, että päätin julkaista itse novellikokoelman. Pöytälaatikossa on jo sen verran paljon kaikkea tarinaa, että jos niistä vaikkapa pistäisi muutaman kansien väliin. Omakustanteisena tietysti, ei tässä nyt niin ylentäviä kommentteja teksteistä vielä ole tippunut, että joku näistä rupeaisi maksamaan... Omaksi huviksenihan minä näitä nyt olen muutenkin kirjoittanut.
Koen muutenkin jotain samaistumista Kelaan. Hän kirjoittaa monesti hyvin läheisesti omasta elämästään, enkä mitenkään voi väittää, että omatkaan tarinani olisivat täysin fiktiivisiä. On huomattavasti helpompaa kirjoittaa asioista, joita voi "koskea käsin". Sitä paitsi totuus todellakin on tarua ihmeellisempää.
Eli mitä tuleman sitten pitää? Ajatukseni on kasata kansien väliin noin 20 tarinaa. Tällä erää 13-15 pätkää on jo aika varmaa, pari täytyy vielä käyttää omassa laadunvalvonnassa ja pari täytyy sitten loihtia tyhjästä. Alkuvuoden novellisuoni on pulpunnut kyllä sen verran vaudikkaasti, että tällä vauhdilla voin juhannuksena puskea toisen kokoelman ulos... No, tuppaavat tällaiset innostukset kyllä taantumaan aika nopeasti. Jos nyt tämä yksi kokoelma olisi kasassa ennen juhannusta, niin olisin tyytyväinen.
Ohan tuossa hiomista vielä aika paljon, mutta näillä näkymin Hunajalla lähdetään liikenteeseen, jos en parempaa johtotarinaa keksi. Aika näyttää. Mietin sitäkin, että kiinnostaako tämä nyt sitten ketään? Oikeastaan ei silläkään niin väliä. Olen vähän samoilla linjoilla Martin Eriksonin kanssa, että tätä kannattaa tehdä, jos yksikin ihminen on kiinnostunut. Vedän filosofiaa vielä vähän uusiksi ja totean, että se yksi ihminen voin olla minä itse. Jos pystyn kirjoittamaan tarinan, joka saa itselläni tunteet pintaan, olen onnistunut. Jos siitä tulee jollekin muulle hyvä mieli, niin silloinhan tarinassa täytyy olla jotain ihan kohillaan.
Katsotaan mitä syntyy
Lueskelin joskus viime vuoden puolella Rosa Liksomin kaksi ensimmäistä teosta Yhden yön pysäkki sekä Unohdettu vartti ja nyt tuli alkuvuodesta (ja nyt sairaana ollessa) tavattua lävitse tällä hetkellä uusin teos, eli Hytti nro 6. Viimoisin voitti Finlandia-palkinnon 2011. Liksomin tyyli on kyllä varsin omaperäinen. Omalla tavallaan pidän siitä. Se on sopivan raaka, jotta lukeminen on mielekästä, juonenkäänteitä on paljon, mutta hiljalleen vellovaa kerrontaakaan ei ole todellakaan unohdettu. Hytti nro 6:ssa kulkee pari-kolmekin tarinaa läpi kirjan ja niiden kiemuroita on mukava seurata.
En kuitenkaan tiedä oliko kirja Finlandian arvoinen. Olen lukenut monia paljon parempiakin tarinoita. Toisaalta Liksom on ollut suht tuottelias uransa aikana ja julkaissut pitkälti toista tusinaa teosta. Kyllä tästä elämäntyöstä pitää palkita. Mielelläni luen muitakin hänen teoksiaan ja apinoin hänen tyyliään, mutta itse pitäisin tempoa pykälän korkeammalla.
Liksomin ensimmäiset teokset olivat kasoja erilaisia novelleja ja niihin kerronta sopii mielestäni paremmin kuin kokopitkään romaaniin. Novellit ovat niin paljon enemän yksinkertaisen tunteen mukana lentämistä. Romaaneissa vaaditaan paljon enemmän taustalta. Hytti nro 6 on kyllä taustoitettu todella hyvin ja voisi melkein kuvitella, että Liksom on itse reissannut junalla Mongoliaan monen monituista kertaa. Eli hyvää työtä, mutta lukisin ehkä kuitenkin mieluummin novelleja. Tai sitten en.
Annan kirjalle arvosanan 7½.
Tänään hieronnan aikana radiosta kuului keskustelua kirkon asenteesta ateisteihin ja heidän asenteestaan kirkkoon. Tutkimuksen mukaan 13 % kirkkoon kuuluvista ei usko Jumalaan, joten miksi he kuuluvat kirkkoon. Keskustelemassa oli tapakristitty ateisti, Vapaa-ajattelijain liiton heebo ja sitten vielä joku pappi tai vastaava kirkonmies. Kirkonmies oli sitä mieltä, että kirkossa on sijaa myös ateisteille ja koki hyvänä, että hekin ovat mukana. Tyytyväisyys oikein huokui hänen äänestään. Jäin miettimään, että jos kirkolle riittää hyväntekijän asema, niin mihin sitä uskontoa siinä sitten enää tarvitsee?
Mieleen tuli siitä myös jouluaaton saarna, jossa pappi puhui (nyt en kyllä aivan sanatarkkaan muista), että osa Raamatun kertomuksista on vain tarinoita (as in fiktiota). Tämän jälkeen hän esitti kysymyksen, että onko Jumalaa oikeasti olemasssa. Suoranaista vastausta hän ei antanut. Kohtuu liberaali asenne.
Tuomas Enbuske joutui Twitterissä sanaharkkaan jonkun uskovaisen ihmisen kanssa homoliitoista. Homoliittojen uskonnollinen vastustaminen edellyttää kyllä jonkinmoista Raamatun tulkitsemista. Käsittääkseni Raamattu ei missään vaiheessa kiellä homoliittoja. Homoseksiä pidetään kyllä syntinä siinä missä vaikka aviorikosta. Homothan tulisi kivittää Raamatun ohjeistamana. Eli ensin täytyy tulkita niin, että kivittämisohje ei enää nykypäivänä pidä paikkaansa ja tämän jälkeen tulkitaan vielä avioliitto homoseksiksi. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että sadan vuoden päästä homoja sorretaan samalla lailla kuin nyt.
Mietin joululomalla, että usko on siitä jännä juttu, että uskovalle se on paljon enemmän kuin vain uskoa ja toivoa. Se on tietoa jostain suuremmasta. On se sitten kristinuskon Jumala tai Klingonien Sto'Vo'Kor, siihen uskoja tietää sen olemassaolon. Kyseessä ei kuitenkaan ole tietämys tieteellisessä mielessä. Kutsuisin itse tätä individualiseksi tiedoksi. Jos usko olisi kollektiivista tietoa, ei se enää olisi uskoa vaan tietoa kuten se tiedemaailmassa koetaan.
Tulipahan vain tässä mieleen päivän aikana. Paljon muitakin ajatuksia pursuilee mielessä. Niistä ehkä joskus toiste :)