Tietotekniikka ja ihmiset
Windows seiska kolkuttelee ovella ja tuntuupa saavan hyvän maineen jo ennen ilmestymistään. Käyttöliittymän uusia (=kopioituja) ominaisuuksia kehutaan ja muutenkin winukka on menossa oikeaan suuntaan - kuulemma. Olen kyllä kuitenkin vanhvasti sitä mieltä, että tehokäyttäjän näkökulmasta ollaan menossa taas kerran taaksepäin.
Windowssia olen käyttänyt versiosta 3.11 lähtien. Tuolloin tiedostonhallinta onnistui suht nätisti. Windows 95 toi mukanaan "oman tietokoneen", joka oli oletuksena säädetty niin, että jokainen hakemisto - anteeksi kansio - avautui uuteen ikkunaan. Missä järki? No saipahan niitä isoja kansiota katsella ne, jotka omaa tietokonetta käyttivät. Resurssienhallinta (explorer) oli kuitenkin onneksi olemassa ja parempihan tuo oli. Mutta peruskäyttäjiltä se oli kuitenkin piilossa. XP:n myötä tuli taas kaikkia hienoja juttuja, pystyi katselemaan hienoja esikatselukuvia tiedostoista. Tämä hyödyttää koodaria miten? Voin muistaa väärin, mutta esikatselukuva ei näytä koodin alkua (toisin kuin Konqueror Linuxissa..). Muutenkin resurssienhallinta meni vähän tönkömmäksi. Vistaa en juurikaan ole käyttänyt, mutta taas ollaan menty yhä "hienommaksi", mutta samalla tehokäyttäjä itkee. Valitettavasti sama trendi jatkuu KDE:n puolellakin. En näe vielä tarvetta vaihtaa kolmosesta neloseen, kun kerran Konqueror on pilattu (ei se nyt ennenkään hyvä ollut) ja Dolphin on vielä varsin kesken. Edelleenkin peräänkuulutan Linuxille oikeasti hyvää filemanageria!!!
Miten tämä kirjoitukseni sitten liittyy ihmisiin. Suurimmalle osalle käyttäjistä riittää, että kansioissa näkee hienot esikatselukuvat ja kuvia voi sitten lähetellä mesen kautta toisille. Kaikki eivät osaa sitäkään. Olen saannut mesen kautta Word dokumentin, jossa oli sisällä pelkästää yksi kuva... Olisihan sen voinut lähettää suoraankin!
Samoin tiedostojen pakkaus on nykyisille käyttäjille täysin utopiaa. Maililaatikkoon voipi tippua ties kuinka monta liitetiedostoa kerralla, kun helpoiten kaikki tulisi perille yhtenä pakettina, jonka voisin sitten purkaa minne haluaisin tai mahdollisesti välittää eteenpäin.
Vielä on pitkä matka siihen, että tietotekniikka on helposti käytettävää ja samalla skaalautuu myös tehokäyttäjän tarpeisiin. Jälkimmäisten tarpeet tuntuvat unohtuvan nykypäivänä...
Päävalikko
Blogitägit
Tuetut blogit
Muutama sattumanvarainen blogitus. Linkit avautuvatten uuteen selaimeen/välilehteen.
Maailmanmenoa vapaassa maailmassa
Uusimmat kommentit
- Se on sitä itteään! 2 viikkoa 4 päivää sitten
- Kaunis talvimaisema. 2 viikkoa 4 päivää sitten
- Mäkin olin tuol laival kaks 2 viikkoa 4 päivää sitten
- Olis ehkä pitäny sittenkin 3 viikkoa 6 päivää sitten
- Saattohan se olla, että kun 3 viikkoa 6 päivää sitten
- Oliko lautase loppu kun piti 4 viikkoa 6 tuntia sitten
- En kyl valitettavasti saanu.. Yksi kuukausi 3 päivää sitten
- Sydän Tuiskulle! :D Saitko Yksi kuukausi 5 päivää sitten
- No laivalla kiersi Yksi kuukausi 5 päivää sitten
- Sielä on muumeja! Yksi kuukausi 5 päivää sitten
Lisää uusi kommentti